Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on myöntänyt Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biotuotetehtaalle vesilain mukaiset luvat vesialueen ruoppaukselle ja täytölle Miilunlahdessa ja sillan rakentamiselle Äänejärven alajuoksun yli.
AVIn päätöksiin sisältyvät lupamääräykset rakenteista, töiden suorittamisesta, ruoppausmassojen sijoittamisesta ja kuivatusvesien johtamisesta, suojautumis- ja varautumistoimenpiteistä vesialueen samentumisen estämiseksi sekä vesialueen tarkkailusta rakentamisen aikana.
Järven ruoppaus ja täyttö alkavat vielä kesän aikana, sillä lupapäätöksissä on myönnetty myös valmistelulupa, jonka perusteella työt voidaan aloittaa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Metsä Fibre maksaa 100 000 euron suuruisen vakuuden vesialueen ruoppauksen ja täytön valmisteluluvasta sekä 10 000 euron vakuuden sillan rakentamisen valmisteluvasta.
JÄRVEÄ TÄYTETÄÄN uutta puurataa, varasto- ja huoltotilaa sekä liikenneyhteyksiä varten. Radan perustuksiin Metsä Fibre aikoo murskata kalliota nykyisen radan kohdalta louhitusta kalliosta.
Rantaa täytetään yhteensä kahden ja puolen hehtaarin verran.
Työt aiheuttavat veden samentumista. Samentuneen veden ei kuitenkaan pitäisi olennaisesti levitä vesistöalueelle, sillä kaivuu tapahtuu silttiverhon ja reunapenkereen suojassa. Työn arvioidaan kestävän noin neljä kuukautta.
Metsä Fibren on tarkkailtava on ruoppausten ja täyttöjen rakentamisen aikaisia vaikutuksia vesistöön Keski-Suomen ELY-keskuksen hyväksymän vesistötarkkailusuunnitelman mukaisesti. Tarkkailun alla ovat muun muassa vaikutukset vedenpinnan korkeuksiin ja vesivirtauksiin sekä rakentamisen aikaiset vaikutukset kalojen kulkuun.
KESÄN AIKANA alkaa myös uuden puutavaraliikenteelle tarkoitetun, 79 metriä pitkän betonipalkkisillan rakentaminen Äänejärvestä Kuhnamoon laskevan virran alajuoksulla.
Silta ohjaa puukuljetukset tehtaalle Metsä Boardin omistaman paperitehtaan tontin kautta siten, että Äänekosken ydinkeskusta rauhoittuu. Myös rakentamiseen liittyvä raskas liikenne ohjataan tehdasalueelle uuden sillan kautta.
Sillan maatukien rakentaminen vaatii vesialueen täyttöä yhteensä noin 800 kuutiometriä. Lähistöllä ei AVIn lupapäätöksen mukaan ole merkittäviä pohjavesialueita eikä uimarantoja. Täyttöjen ja porapaalutusten aikana vesi voi kuitenkin samentua.
LUPAPÄÄTÖSTEN VALITUSAIKA päättyy keskiviikkona 29. heinäkuuta. Lupapäätökset löytyvät kokonaisuudessaan AVI:n sivuilta lupatietopalvelusta:
Vesialueen täytöt Miilunlahdella sekä valmistelupa, Dnro LSSAVI/501/2015
Sillan rakentaminen Äänejärven alajuoksun yli sekä valmistelupa, Dnro LSSAVI/500/2015