Coca-Colan joulurekka pysähtyy Äänekoskella


 Joulurekka pysähtyy 17.12. Äänekoskella, jonne se tuo mukanaan iloisen joulutapahtuman. Tänä vuonna toista kertaa Suomessa matkaava joulurekkakiertue pysähtyy Äänekosken lisäksi yhdeksällä muulla paikkakunnalla, joista yhden suomalaiset pääsevät valitsemaan äänestämällä.

 

Coca-Colan Joulurekkakiertue oli viime vuoden ilmiö, jonka päätyttyä Suomen Coca-Colalle on tullut lukuisia pyyntöjä ja tiedusteluja kiertueen tuomiseksi uusiin kaupunkeihin tänä vuonna. Niinpä Coca-Cola Joulurekka päätettiin lähettää toistamiseen kiertämään Suomea ja tänä vuonna Coca-Cola Joulurekka tuo iloisen joulutapahtuman yhteensä kymmenelle suomalaispaikkakunnalle. Ensimmäistä kertaa Äänekoskelle saapuva Joulurekka pysähtyy Halpa-Hallilla 17.12.

Coca-Cola Joulurekat ovat menneinä jouluina ajaneet miljoonia kilometrejä ja miljoonat ihmiset ovat kerääntyneet seuraamaan rekan matkaa ja osallistuneet sen mukanaan tuomaan tapahtumaan. Joulurekkaa koristaa juuriltaan suomalaisen Haddon Sundblomin piirtämä Coca-Cola Joulupukki, jonka ulkonäkö on kansainvälisesti muovannut käsitystä joulupukin olemuksesta. Haddon Sundblomin isä oli kotoisin Ahvenanmaalta.

Joulurekan mukanaan tuomasta iloisesta joulutapahtumasta on muodostunut miljoonille ihmisille joulunodotuksen iloinen perinne. Ennen Suomea rekka on tullut tutuksi myös muille pohjoismaalaisille aina Islantia myöten. Viime vuonna yhdeksän suomalaispaikkakuntaa liittyivät vihdoin niiden kaupunkien joukkoon, jotka vastaanottivat joulurekan. Suomen-kiertueellaan kuuluisa rekka teki myös historiaa ja pysähtymällä ensimmäistä kerran ikinä napapiirillä ja tapaamalla aidon suomalaisen joulupukin.

Coca-Colan joulumainoksista 90-luvulta alkaen tutuksi tulleet valoja tuikkivat joulurekat ovat lähes 20-vuotta kiertäneet jakamassa jouluiloa ympäri maailmaa. Tänäkin vuonna joulurekat näkyvät televisiomainoksissa yli sadassa maassa.

Joulurekka tuo jokaiselle kymmenelle suomalaispaikkakunnalle joulutapahtuman, jonka yhteydessä mm. jaetaan ilmaisia juomia. Tyhjät tölkit voi kierrättää rekalla osallistumalla kierrätysrulettiin, jossa voi voittaa yllätyslahjan.

Coca-Colan Joulurekka Halpa-Hallilla 17.12.

Vastaa

  1. mjk79

    Viime vuonna oltiin katsomassa tätä rekkaa Jyväskylässä ja olimme jonottamassa sitä ilmaista juomaa, kunnes paljastuikin, että tämä ilmainen juoma olikin pieni 0.25 litran tölkki. Lähdimme samantien pois jonosta. Tulipah kuitenkin ikuistettua tämä kyseinen rekka, joka ainakin itselläni oli varsinainen kohde.

    Vastaa