ÄKS

DeAndre Mays, herra numero 71

04.01.2013 13:12

Paljon on Häränvirrassa vettä virrannut sen jälkeen, kun Mike Norwood 70-luvun puolivälissä pelasi Huiman riveissä ensimmäisenä ulkomaalaisvahvistuksena. Runsaana on pysynyt myös ulkomaalaispelaajien virta Huimaan. Äänekosken korisylpeyden viimeisin hankinta DeAndre Mays on jo 71. ulkomaalaispelaaja, joka on pelannut virallisia sarjaotteluita Huiman miesten keltasinisessä paidassa.

Suurin osa (53 pelaajaa) pelaajista on tullut tottakai lajin emämaasta Yhdysvalloista, mutta 90-luvun lopun EU-pelaaja säännön myötä alkoi pelaajia tulla myös Euroopasta. Useimmat EU-pelaajat olivat kuitenkin Pohjoisamerikkalaisia kahden passin miehiä, kuten Huiman ensimmäinen EU-pelaaja Joseph Ogoms, jolla oli Kanadan ja Iso-Britannian passit.

2000-luvulla pelaajia on tullut yhä useammasta eri maasta. Yhteensä Huimassa on pelannut 13 eri maasta mm. Gambiasta, Nigeriasta Bahamalta ja Australiasta.

Osittain veroteknisistä syistä valtaosa vahvistuksista on pelannut Huiman riveissä ainoastaan yhden kauden, toki hyvin menneen kauden jälkeen myös pelaajan palkkapyyntö ymmärrettävästi nousee. Vuosina 2010?12 kaksi kautta Liikkarin yleisöä taidoillaan häikäissyt Trey Manning oli vasta neljäs pelaaja, joka pelannut joukkueessa enemmän kuin yhden kauden putkeen. Aiemmat ovat J.J. Montgomery kausina 2005?07, Louis Banks, joka pelasi 90-luvun puolessa välissä kolmena kautena peräjälkeen Huimassa, näistä tosin ainoastaan keskimmäisen kauden kokonaan. Vuosina 1980?83 Huiman korinalustoja hallinnut Chuck Threets on ainoa täydet kolme kautta perätysten Huimaa edustanut ulkomaalaispelaaja. Lisäksi Harry Harrison pelasi vuosina 03-05 kaksi vajaata kautta perätysten.

Muutama Äänekoskella pelannut ulkomaalainen on pystynyt luomaan itselleen merkittävän uran koripalloilijana. Näistä ehdottomasti kovimmat meriitit omaa 1998 Louis Banksin loppukauden viimeisissä otteluissa korvannut Darren McLinton. McLinton pelasi Huimassa vain kuusi ottelua, mutta kerkesi jo niissä osoittamaan taitonsa. 180-senttinen takamies teki 28 pistettä ja viisi syöttöä ottelua kohden ja ehti upottamaan 31 kolmosta lähes 50 prosentin tarkkuudella.

McLintonin ura jatkui Huiman jälkeen muun muassa Italian, Ranskan, Slovenian ja Venäjän kaltaisissa Euroopan huippusarjoissa. Lisäksi McLinton pääsi pelaamaan Euroopan ykkössarjaa eli Euroliigaa. Viimeisen kokonaiset kautensa McLinton pelasi kivikovassa Turkin pääsarjassa kaudella 2008?09 mukavilla 11 pisteen ja vajaan kolmen syötön keskiarvoilla.

Slovenialainen Miha Cmer saapui Huimaan pelintekijäksi tammikuun lopulla kaudella vuonna 2001. Cmer osoittautuikin erinomaiseksi pelitekijäksi, ehkä parhaaksi mitä Äänekoskella on kuunaan nähty. Toki Cmer aiheutti muutaman harmaan hiuksen menetyksillään valmentaja Markku Rannalle, mutta kokonaisuutena Cmer jätti itsestään erinomaisen kuvan. Eikä tilastoissakaan ole valittamista: 17,1 pistettä, 6,6 syöttöä, 3,7 riistoa ja vapaaheittoprosentti huikeat 90,9.

Cmerin ura jatkui aina viime kaudelle asti yhtä Liettuan pääsarjassa vietettyä kautta lukuun ottamatta kotimaassaan Sloveniassa. Cmer edusti Slovenian pääsarjassa useampaakin huippujoukkuetta ja voitti sarjan syöttökuninkuuden kolme kertaa.

Huiman tipahdettua 1.divisioonaan 2000-luvun puolessa välissä joukkue hankki jenkikseen silloisen Korisliigajoukkue Torpan Poikien hylkäämän J.J. Montgomeryn. Montgomery osoittautuikin huikeaksi korintekijäksi, ehkä kovimmaksi sitten Banksin. Ensimmäiselle kaudellaan Äänekoskella Montgomeryn pistekeskiarvo uskomaton 33,3 ja toisellakin kaudella vielä 28,5.

Montgomery on Huiman vuosiensa jälkeen kiertänyt Euroopan sarjoja Slovakiassa, Kreikassa, Kyproksella ja Puolassa. Tälläkin hetkellä Montgomery pelaa Puolan pääsarjajoukkue KS Rosasport Radomissa hyvillä 16,1 pisteen ja 6,6 levypallon keskiarvoilla.

Eräs hieman jopa yllättävä nimi, joka pomppasi esiin entisten Huiman ulkomaalaispelaajien edesottamuksia tutkiessa oli ehdottomasti Brandon Gary. Nuori ja hintelä Gary pelasi Äänekoskella Huiman miesten toistaiseksi viimeisellä SM-sarja kaudella. Gary ei onnistunut vakuuttamaan seurajohtoa ja Gary pelit jäivät Huimassa yhdeksään otteluun.

Sittemmin Gary on pelannut menestyksekkäästi Saksan kakkostasolla ja Luxemburgin pääsarjassa, jossa Gary pelaa edelleen ja on kuulunut sarjan parhaisiin pelaajiin jo useamman kauden ajan.

Urallaan menestyneitä pelaajia huomattavasti enemmän on niitä pelureita joidenka ammattilaisura päättynyt heti Huimassa pelatun kauden jälkeen tai hyvin pian sen jälkeen. Tämä kertoo osaltaan varmasti pelaajien tasosta johon Huiman resurssit riittää, mutta myös siitä rajusta kilpailusta mikä ulkomaalaispelaajien rajallisista pelipaikoista käydään.

Näistä ehkä mielenkiintoisimpina niminä voisi mainita kovilla yliopisto ja varsinkin lukiomeriiteillä Äänekoskelle tullut Nathan Holmstadin ja Äänekoskella lähes asemaan legendan nousseen Cincinnatin yliopiston tähtipelaajan Louis Banksin.

Tilastojen valossa kohtuullisesti mennyt Holmstadtin ensimmäinen ammattilaiskausi jäi lopulta myös viimeiseksi, sillä Holmstadt laittoi kauden jälkeen koripsllotossut naulaan. Sittemmin Holmstadt on toiminut ainakin Californiassa poliisina.

Kivikovassa Cincinnatin yliopistossa kovilla tehoilla pelannut Louis Banks ehti jo kertaalleen lopettaa uransa yliopistopelien jälkeen. Muutaman vuoden pelaamattomuuden jälkeen Banks päätti jatkaa uraansa Huimassa, tavalla joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Ensin Banks hoiti itsenä ennätysajassa puolikuntoisesta ja ylipainoisesta palloilijasta Huiman tärkeimmäksi lenkiksi nousussa SM-sarjaan. Seuraavalla kaudella Banks dominoi SM-sarjaa 25 pisteen ja 10 levypallon keskiarvoilla. Lisäksi Banksin 70 prosentin tarkkuus kahden pisteen heitoissa on temppu johon ei ole kukaan muu vastaavilla heittomäärillä pystynyt.

Ainoa tahra Banksin uraan Äänekoskella tuli miehen kolmannella kaudella, kun kausi päättyi ennen aikojaan kannabissekoilujen myötä. Samalla päättyi myös Banksin ammattilaisura koripallossa. Se on sääli, sillä jokainen joka näki huippukuntoisen Banksin pelaavan, on varmasti yhtä mieltä siitä, että niillä taidoilla olisi pärjännyt myös huomattavasti SM-sarjaa kovemmissa karkeloissa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy