ÄKS

Ehdota Äänekosken Vuoden 2025 Liikuntateko

23.10.2025 14:33

Äänekosken kaupunki palkitsee vuosittain hyvin menestyneitä urheilijoita, valmentajia, ohjaajia sekä seuratyössä ja liikunnan parissa ansioituneita henkilöitä, järjestöjä tai tapahtumia. Yksi näistä palkitsemiskategorioista on Vuoden Liikuntateko -tunnustus. Vaikuta nyt Vuoden Liikuntateko 2025 -valintaan!

 

Tunnustus voidaan myöntää henkilölle, järjestölle tai tapahtumalle, joka on omalla toiminnallaan edistänyt myönteisesti liikuntaa Äänekoskella joko näkyvyydellään, elämäntyöllään, toiminnan laajuudellaan, yhteiskunnallisella merkityksellään tai inspiroivalla otteellaan.

Ilmoita ehdokkaasi keskiviikkoon 26.11.2025 klo 23.59 mennessä. Kulttuuri- ja liikuntalautakunta tekee päätöksen palkittavasta liikuntateosta joulukuun kokouksessaan. Tunnustuspalkinto jaetaan Keski-Suomen Liikunta ry:n vuosittain järjestämässä Keski-Suomen Urheilugaalassa, joka pidetään seuraavan kerran pe 30.1.2026 Scandic Laajavuoressa.

Vuonna 2024 Liikuntateko -palkinnon saaja oli Pirkko Honka (kuvassa liitteenä), joka valmistui eläkeiässä uimaopettajaksi. Myöhemmälläkin iällä voi kouluttautua aivan uuteen ja sitä kautta hyödyttää seutukunnan liikuntaelämää.

Lue lisää ja ilmoita ehdokas: Vuoden 2025 Liikuntateon ehdottaminen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy