Kotimaisia leffoja piisaa. Anneli Auerin syyllisyyttä aviomiehensä murhaan pyörittelevä leffa on tosin hieman erilainen. Toisia kiinnostaa, toisia ei. Mutta tunteita Ulvilan murhamysteeri ainakin herättää. Eivätkä X-raadin arviotkaan ole huonot.
HANNU LÖNNROTH: XXX
Pekka Lehdon ohjaama dokumentti Ulvilan murhamysteeri ei anna vastausta kysymykseen ”Onko Anneli Auer syyllinen vai syytön miehensä Jukka Lahden murhaan joulukuussa 2006?” Kuitenkin paljon julkisuutta saaneeseen tapaukseen lienee jokaisella suomalaisella on oman vastauksensa.
Ulvilan murhamysteeri kertaa rikostutkinnan vaiheet ytimekkäästi, mutta ei suinkaan niin puolueettomasti kuin haluaisi. Sekä asianosaisten haastatteluissa että murhayön tapahtumia kuvittavissa dramatisoinneissa tuntuu siltä, että Lehto tukee enemmän Auerin omia lausuntoja – ja siis hänen syyttömyyttään. Lehto korostaa poliisitutkinnassa tapahtuneita virheitä ja laiminlyöntejä, mutta ei kerro paljon Auerin syyllisyyttä tukevista yksityiskohdista.
Oikeuskäsittelyjen keskeisin kiistakapula – Auerin murhayönä soittama hätäpuhelu – on elokuvan myötä jokaisen kuultavissa, ehkä turhan montakin kertaa. Auerin erillisessä oikeudenkäynnissä saamalle tuomiolle lapsiinsa kohdistuvasta väkivallasta ja hyväksikäytöstä ja jopa saatanan palvontaan kohdistuvat viittaukset tuntuvat kyseenalaisilta. Tähän tuomioon liittyvät yksityiskohdat on julistettu salaisiksi 60 vuodeksi, eikä niihin ole dokumentin tekijäkään päässyt käsiksi.
Lopputulos on kieltämättä hyvin jäsennetty ja paikoin karmealtakin tuntuva elokuva. Kuitenkin siinä, kuten myös itse tapaus Auerissa, liian moni kysymys jää vaille uskottavaa vastausta.
JAANA TANI: XXXX
Kun Suomenmaassamme pyöritetään oikeusprosessia seitsemän vuotta eikä loppua vieläkään näy, voidaan puhua yhteiskunnan tragediasta. Järkyttävä työmäärä, järkyttävä euromäärä ja ennen kaikkea järkyttäväyhden perheen kärsimysnäytelmä.
Taitava dokumenttien ohjaaja Pekka Lehto on kuvannut aikamme suomalaisen murhamysteerin kulkua. Ulvilassa joulukuisena yönä vuonna 2006 murhattiin nelilapsisen perheen isä. Monien vaiheiden jälkeen perheen äiti, Anneli Auer, on syytettynä miehensä murhasta.
Monipolvinen tarina on meille jokaiselle kyllästymiseen asti tuttu mediasta. On jaettu tuomioita, kumottu tuomioita, vangittu ja vapautettu. Perhe on hajonnut, lapset viety äidiltään. Ainoa vedenpitävä fakta on, että perheen isä kuoli. Kaikki muu on todellista mysteeriä.
Pekka Lehto tuo esiin, kuten hyvän dokumentin tekijän kuuluukin, uuden näkökulman tapahtumiin. On paljon salaista, peiteltyä, piiloteltua, paljon tutkimatonta, paljon virheitä ja jopa valehtelua. Usko suomalaiseen rikostutkintaan ja suomalaiseen oikeuskäytäntöön saa ison kolauksen. Riittämättömilla todisteilla voidaan ihminen julistaa syylliseksi. Toisin päin se ei päde. Syyttäjän mukaan kyse on vain todennäköisyyksistä ja mielipiteistä. Kukaan meistä ei ole turvassa. Todellisuus on kauhuelokuvaa pahempaa.
Dokumentti asettuu enemmän syytetyn puolelle. Ihmettelyn aihe on kuitenkin se, miten paljon voidaan salata ja jättää tutkimatta. Edes selvistä virheistä ei tarvitse kenenkään kantaa vastuuta. Jos olet eri mieltä oleva viranomainen, saat potkut. Vielä huonommin kävi sille asianosaiselle poliisille, joka yllättäen kuoli ehtimättä kertoa tietojaan. Kuulemma kuolema ei liittynyt tapaukseen, kuten ei myöskään uhrin asioista tietävän ystävän yllättävä kuolema juuri samaan aikaan. Todennäköiset syyt olivat kuitenkin täsmälleen yhtä vahvat kuin Anneli Aueria kohtaan.
Harhakuvat suomalaisen yhteiskunnan ihanteellisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta karisivat. Kun muuta ei keksitä, käytetään rikostutkinnassa apuna selvännäkijää. Oikea elämä ei kuitenkaan ole amerikkalaista draamasarjaa. Silti meillä tutkimuksia tekevät ne, joilla ei ole alan koulutusta, ja syyttäjän vahvimmaksi perusteeksi jää kuolevaa isää katsovan hätääntyneen 9-vuotiaan pikkutytön väärät sanavalinnat hätäkeskuspuhelussa.
Pitäviä todisteita Auerin syyllisyydestä ei ole. Ei ole syyttömyydestäkään, varsinkaan kun lapsen näkemää ei tässä kohti uskota. Muut lasten kertomukset otetaan kyllä todesta, vaikka näyttöä ei olekaan. Saadaan selville juuri se, mitä halutaankin: ei totuutta,vaan mieluinen ratkaisu. Syyttäjän ja tuomareiden annetaan päättää ihmisen elämästä musta tuntuu -periaatteella. 150 000 euron pikavene käteisellä on kiva ostos, ja rahakuoret Ruotsin risteilyn lisäksi ovat erinomainen viranomaisten tulospalkkausmalli.
Noitavainoon on helppo yhtyä, mutta kuinka epämääräisin perustein sinä olisit valmis tuomitsemaan?
MATTI PASANEN: XXXX
83 minuuttiin tiivistetty dokumenttielokuva paljastaa kyllä suomalaisen oikeusjärjestelmän heikkouden ja jopa romahduksen. Elokuva ei ota kantaa siihen, onko Auer syyllinen vai ei. Mutta jo vuosikaudet kestänyt junkaaminen asian tiimoilta alkaa jo turhauttaa, eikä käsittelylle loppua näy.
Herää paljon kysymyksiä, että mitkä taustatekijät vaikuttavatkaan asioiden vaikeuteen ja monimutkaisuuteen.
KINOMIKKO / MARKO NYKÄNEN: XXX
Hyvin ajankohtainen dokumentt,i joka jakaa varmaankin ihmisiin, jotka ovat täysin kyllästyneitä koko aiheeseen, ja toisaalta niihin, joita aihe vielä kiinnostaa. Se mitä elokuvan lopussa ilmenee, saa hieman ihmetyttämään, että onko kaikki kannot ja kivet oikeasti käännetty ? Alibit ja Seitsemän päivää -lehdet nurkkaan ja ratkomaan oikeaa murderia Kinoon.
Ai niin… syytön !
