Valtionvarainministeri Antti Rinne esitteli keskiviikkona 6.8. uuden budjettiesityksen. Liikenteelle on kaavailtu 88 miljoonan lisäpanostusta, mutta nelostien kunnostamista ei mainittu sanallakaan.
Budjetissa mainittuja varoja kohdistetaan muun muassa Tampereen raitiotien suunnitteluhankkeeseen ja pääkaupunkiseudun länsimetro-hankkeeseen.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, äänekoskelainen Tommi Lunttila, ärähti asiasta keskiviikkona MHYn Kymenlaakson metsäiltamissa Kouvolassa.
– Vaadin, että Stubbin hallituksen ja liikenneministeri Risikon tulee syksyn budjettipäätöksissä osoittaa rahoitus perustienpitoon, Lunttila sanoi ponnekkaasti.
Nelostien kunnostamisesta on ollut puhetta jo pitkään, mutta eilisessä tiedotustilaisuudessa nelostien tulevaisuudesta ei puhuttu mitään. Mahdollisen biotuotetehtaan tuoman liikenteen kuormitus tieväylille olisi kuitenkin otettava huomioon. Lunttila mainitseekin, että biotuotetehdas nostaisi pelkästään rekkakuljetusten määrän Äänekoskella nelinkertaiseksi.
Budjettiesitys julkaistaan valtiovarainministeriön verkkosivuilla torstaina 7.8.2014 iltapäivällä.
Hallitus käsittelee talousarviota budjettiriihessä 27.−28.8.
LÄhde: MTK, vm.fi