ÄKS

”Elämys potenssiin kaksi” ­– Teatteri E4 palaa Kievarille Lapinlahden lintujen hengessä

20.10.2016 11:49
Teatteri Eurooppa Neljä palaa Kartano Kievariin ensi kesäksi näytelmällä Elämä janottaa. 

 

Näytelmä perustuu Lapinlahden Lintujen musiikkiin sekä sketseihin ja sen ovat kirjoittaneet Mikko Kivinen ja Tapio Liinoja. Näytelmässä kuullaan muun muassa kappaleet Se ei käy, Sedät jaksaa heilua, Elämä janottaa ja Köyhän taivas.Näytelmä sai kantaesityksnsä kesällä 2016 Hämeenlinnassa.

– Hienoa, että Teatteri E4 on päättänyt esittää näytelmämme Elämä Janottaaq kesällä 2017 Kartano Kievarissa. Käsitteleehän näytelmämme ikuista ristiriitaa maaseudun ihmisten ja kaupunkilaisten välillä. Pääsääntöisesti tapahtumat sijoittuvat maaseudulle, johon Kartano Kievarin hieno miljöö loistavasti sopii. Esitykseen sisältyy paljon musiikkia, joten tämä jatkaa hienosti juuri Kartabo Kievarin perinnettä, toteaa Kivinen.

Luvassa on rehtiä kansan komediaa, joka uppoaa kaiken ikäisiin. Niin naisiin kuin miehiinkin. Työryhmä on ensi kesän koitoksesta selvästi innoissaan.

– Olen äärimmäisen iloinen, että saimme ensi kesäksi Kartano Kievarille tämän näytelmän Suomen 100v-juhlavuodeksi. Lapinlahden linnut on suomalaisen viihteen kulmakiviä. Toisaalta, jokainen joka on kuunnellut lintujen musiikkia on varmasti huomannut hersyvät ja oivaltavan huumorin katveesta myös tummia sävyjä. Lintujen musiikki, kaksikon Kivinen ja Liinoja käsikirjoitus sekä TE4:n musiikkiteatteriperinne yhdistettynä idylliseen Kievariin, tuo varmasti tullessaan hienon kesän, sanoo Teatteri Eurooppa Neljän tuottaja Ville Laitinen.

Näyttelijöille Lapin Lahden lintujen legendaaristen biisien ja sketsihuumorin toteuttaminen tuo mieleen jopa lapsuuden.

–Itse olen kasvanut Saarijärvellä ja siellä Lapinlahden linnut oli kova juttu. Jos ei tykännyt Lappareista, tuli turpaan, näyttelijä Paavo Honkimäki sanoo.

Lapinlahden lintujen komediaan olennaisena osana kuuluva musiikki on tulevan kesän näytelmässä suuressa roolissa. Musiikillinen osaaminen on yksi E4:n tavaramerkeistä, joten luvassa on jäätävän hyvä yhdistelmä.

– Onhan se sellainen musiikillinen temmellyskenttä. Biisit tukee hyvin tarinaa ja niissä on sellaista kansaan menevää groovea, Toni-Matti Lepistö sanoo.
– Me ollaan niin älyttömän kovia ja halutaan tehdä hyvää teatteria. Lintujen biisit ei ole koskaan kuulostanut niin hyvältä, kun ne tulee kuulostamaan meidän vetäminä, Honkimäki lupaa.

Teatteri Eurooppa Neljän väki kurvasi Kartano Kievarille tiistaina 18. lokakuuta. Ensimmäinen visiitti pitkään aikaan oli täynnä naurua ja meininkiä, sillä samalla kuvattiin näytelmän teaseriksi tarkoitettua musiikkivideota.

– Tarkoitus on tehdä talvikuukausille promoa. Sellainen hyvän mielen lanseeraus,  Laitinen sanoo.

Osa ryhmästä on tehnyt teatteria Kievarilla jo pitkään ja ollut jopa suunnittelemassa teatterin lavaa. Muistoja vuosien varrelta on paljon ja ne ovat pääasiassa hillittömiä.

– Lemmenlipsahduksien aikaan ainoa esitys joka ei oltu loppuunmyyty oli yönäytös. Minä seisoin parkkipaikalla yksin taskulampun kanssa ja toivoin, että tulisi yleisöä. Sitten näin, kuinka molemmista suunnista alkoi tulla jonossa autoja ja vilkut meidän suuntaan. Mietin, että ei hyvä jumala, ne tulee kaikki meille. Näytökseen myytiin 870 lippua eikä se näky unohdu ikinä, Honkimäki kertoo.

E4 viihdyttää kansaa noin 30 esityksen turvin aina juhannusaatosta lähtien. Esityskausi huipentuu yönäytökseen 5. elokuuta. Kesän mittainen yhteistyö on luvassa, mikä tuntuu porukalle sopivan paremmin kuin hyvin.

– Olen käynyt täällä katsomassa näytelmiä aiemmin, ja minusta täällä on oikea meininki kesäteatterin tekemiseen, ensimmäistä kertaa Kievarin lavalle asteleva Neija Välilä sanoo.
– On hienoa palata paikkaan, jossa oikeasti halutaan että me ollaan täällä. Ja täällä ihmiset on valmiit leikkimään meidän kanssa samalla hiekkalaatikolla, Honkimäki sanoo.
– Me ollaan hypitty innosta. Tippuu niin kova taakka, kun saadaan tänne paikallisen meiningin tunteva kumppani. Nyt päästään tapaamaan kuukausittain ja tekemään hyvää yhteistyötä kaikin puolin, Nina Rissanen Kievarilta sanoo.

Kartano Kievarilla kesäteatteri kuuluu isona osana laajaan toimintaan. Eikä teatteri pyöri omana osanaan Kievarin takapihalla, vaan yhteistyö on saumatonta.

– Teatteriyhteistyö on vaan syventynyt vuosien varrella. Me ollaan paljon mukana tekemisessä ja tehdään kaikki ihan kaikkea, Kievarin yrittäjä Lauri Pitkänen sanoo.
– On ihanaa kun saadaan yhteistyökumppani, jolla on sama toimintamalli kuin meillä. Kaikki tekee kaikkia, eikä kukaan ajattele, että tuo ei kuulu mulle, Rissanen lisää.

Eurooppa Neljän tapaan kuuluu tehdä teatteria kokonaisvaltaisella innolla. Joskus hulltukin ideat tuovat lisäarvoa esityksiin ja hyviä muistoja niin katsojille kuin esiintyjillekin. Toteutuneita hullutuksia ovat muun muassa väliajalla hahmojen pitämä baari tai vaikka näytelmän hahmojen myymät pyykkipojat.

–Pidettiin tuolla yläkerrassa väliajalla baaria jossa myytiin hahmojen nimikkodrinkkejä. Voi herranjumala kun sitä meni! Ja siinäkin oli juttuna se, että me oltiin siinä myymässä, Honkimäki muistaa.

Miten yleisö on ottanut vastaan tiedon Eurooppa Nelosen paluusta?
– Ei ole tarvinnut selitellä, koska monille E4 ei ole täältä koskaan lähtenytkään. UIT:nkin näytelmät on käyty katsomassa Eurooppanelosina, Pitkänen nauraa.

Tulevana kesänä saa siis nauttia hurtista huumorista, nerokkaista leiskautuksista, suunnattoman taivasta musiikillisesta toteutuksesta ja etenkin hyvästä fiiliksestä.

– Me ei tehdä vaan näytelmää, vaan luodaan elämys. Ja Kartano Kievari itsessään on elämys. Tulevasta kesästä tulee siis elämys potenssiin kaksi, Laitinen sanoo.
–Ihmiset hyvä tulkaa teatteriin, näyttelijä Maiju Oksanen sanoo tiukan ystävällisesti.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy