ÄKS

Elektroniikkavoro iski Tokmanniin ja Citymarketiin – vaihtoi samalla kengät

16.12.2015 11:55

Peräti 25 eri rikosta toi hieman yli 30-vuotiaalle miehelle kahdeksan kuukauden vankeustuomion Keski-Suomen käräjillä. Rikokset olivat pääasiassa varkauksia, näpistyksiä tai lieviä petoksia.

Saarijärveläismies teki rikoksiaan enimmäkseen kotikaupungissaan, mutta lisäksi myös Jyväskylässä, Viitasaarella ja Äänekoskella. Vakavin teko oli murto saarijärveläiseen kodinkoneliikkeeseen heinäkuussa. Mies vei yhdessä tuntemattomaksi jääneen tekijän kanssa liikkeestä erilaista elektroniikkaa yli 4600 euron arvosta. Omaisuus jäi kadoksiin.

Äänekoskella mies iski Tokmanniin ja Citymarketiin. Tokmannin-keikan mies teki toukokuun 2014 lopussa. Hän otti myymälästä kolme tablettitietokonetta ja piilotti ne reppuunsa. Yhteensä 387 euron arvoiset koneet jäivät kadoksiin. Tämä teko katsottiin näpistykseksi.

TÄMÄN vuoden kesäkuussa tehdyn Cittarin-keikan saalista mies ei sen sijaan ehtinyt hukata ennen kiinnijäämistään. Mies laittoi myymälässä jalkaansa 30 euron arvoiset kengät ja taskuunsa kolme matkapuhelinta, joiden yhteisarvo oli yli 570 euroa.

Kengät saatiin takaisin myyntikunnossa, mutta kaksi puhelinta ja yksi hälytyskotelo vaurioituivat myyntikelvottomiksi. Citymarketille teosta tuli liki 480 euron vahinko. Tämä rikos tulkittiin näpistystä vakavammaksi eli varkaudeksi.

Edellisen kerran mies sai ehdotonta vuonna 2011. Vuonna 2013 mies tuomittiin yhdyskuntapalveluun. Tälläkin kertaa ehdoton muunnettiin yhdyskuntapalveluksi, jota mies joutuu suorittamaan 187 tuntia.

Asianomistajille mies joutuu maksamaan korvauksia yhteensä liki 9000 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan vakuutusyhtiölle tämän maksamista korvauksista ja oikeudenkäyntikuluista liki 4500 euroa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy