ÄKS

Elorieha valloittaa Äänekosken Rantapuiston perjantaina

08.08.2024 11:53

Koko perheen Elorieha käynnistyy Äänekosken Rantapuistossa perjantaina 9.8. kello 17.30.  Tänä kesänä vietetään mukavaa iltaa yhdessä jo peräti 14. kerran ja ohjelmaa on luvassa kello 20.30 saakka.

Elorieha järjestetään koulujen alkamisviikolla ja tapahtuma on monelle äänekoskelaiselle kohtaamispaikka, jonka jälkeen palataan arkeen.
Äänekosken suosituin koko perheen tapahtuma houkuttelee vuosittain hauskan kesäillan viettoon tuhansia kävijöitä.
Ulkoilmatapahtumassa yhdistykset ja yritykset esittelevät toimintaansa ja järjestävät pisteillään hauskaa puuhaa kaikenikäisille. Samalla yhdistykset pääsevät esittelemään omaa toimintaansa ja tekemään jäsenhankintaa.
Höyrylaiva S/S Toimi risteilee Äänejärven vierasvenelaiturista tapahtuman ajan. Yleisön kannattaa huomioida, että osa näytteilleasettajista perii pienen osallistumismaksun.
Eloriehassa jaetaan myös Sisä-Suomen Lehden Olli-patsas. Se myönnetään vuosittain ansioituneelle äänekoskelaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on tuonut Äänekoskea monipuolisesti esille ja toiminut hyvässä yhteistyössä paikallislehden kanssa. Viime vuonna patsaan pokkasivat Sumiaisten kesätapahtumien talkoolaiset.
Rantapuiston esiintymislavalla järjestetään tänä vuonna kokonaan uusi ohjelmamuoto. Nyt lauletaan Skansen suohon, sillä yhteislaulua johtaa Äänejärven rannalla Jukka Vehkala. Lisäksi lavalle nousee nuorista ammattimuusikoista koostuva Reinon Retkue, joka keikkailee ympäri maata tanssittamassa yleisöä. Tämä orkesteri on tunnettu energisistä live-esiintymisistä. Rantapuistossa yleisöä viihdyttävät Kaisa Karhunen, Petteri Sällinen, Jani Moilanen, Sanna Sällinen ja Eetu Suutarinen.
Sisä-Suomen Lehti toimii Eloriehan vastuullisena järjestäjänä, mutta mukana on useita yhteistyökumppaneita järjestämässä, talkoilemassa ja tukemassa. Yhteishengen ansiosta Elorieha on kasvanut yhdeksi Äänekosken suosituimmista koko perheen kesätapahtumista.
Tapahtuma on päihteetön ja pääsymaksuton.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy