ÄKS

ELY-keskus: Sinileväkukinnat ovat lisääntyneet Keski-Suomen alueella

10.07.2014 13:17 (muokattu 10.07.2014 13:23)
Aurinkoinen keli antaa levälle potkua kasvaa.
Viime päivien lämpimät ja tuulettomat säät ovat saaneet sinilevät kukkimaan Keski-Suomen alueella paikoitellen runsainakin, kertoo Keski-Suomen ELY-keskus. Äänekoskella ei JärviWiki-palvelun mukaan levää vielä ole näkynyt.

 

Useilta valtakunnallisessa leväseurannassa mukana olevilta viikoittain havainnoitavilta pisteiltä on havaittu hieman levää, ja kansalaisilta on tullut useita sinilevähavaintoja, joista osa on koskenut runsasta havaintoa. Levää on havaittu runsaana muun muassa Keiteleellä, Päijänteen Tiirinselällä sekä Konnevedellä.

SUOMEN SINILEVÄMÄÄRÄT ovat kohonneet pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolelle, vaikka alkukesällä levämäärät ovat olleet alhaisemmat kuin aikaisempina vuosina samaan ajankohtaan. Syynä tähän voi olla se, että alkukesän sateet ovat huuhtoneet ylimäärän ravinteita vesistöihin.

Runsastuneet ravinnemäärät sekä lämmennyt pintavesi luovat nyt otolliset olot sinilevien kasvulle.

ENNUSTEEN MUKAAN Keski-Suomen alueella lähipäivien säät pysyvät yhä lämpiminä, joten riski sinileväkukintojen esiintymiseen säilyy.

Lisää aiheesta

JärviWiki: Keski-Suomen levätilanne

JärviWiki: Miten tunnistan sinilevän?

Onko sinun mökkilaiturillasi levää? Tarraako vihertävä massa uimahousun lahkeeseen kaupungin uimarannalla?
Lähetä kuva levähavainnostasi paikkatietoineen osoitteeseen toimitus@aksa.fi

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy