KinoMikon juhallisissa avajaisissa paljastettiin Ari Liimataisen taiteilema teos elokuvaohjaaja, näyttelijä ja taiteilijaprofessori Mikko Niskasesta (1929-1990) .
Suurelle, 183×183 cm kokoiselle levylle ruiskumaalattu kuva on aivan näköinen.
– Mikko on niin suuri mies, että kyllä hän olisi ansainnut suuremmankin kuvan, Liimatainen sanoo.
Haastetta taitavalle ja ennakkoluulottomalle taiteilijalle toi se, että kasvot ovat oikeasti olleet olemassa.
– Halusin myös istuttaa kuva ja Mikko ympäröivään tilaan. En ole tavannut Mikkoa livenä koskaan, ja suunnitteluprosessiin kuuluikin kuvien katselu. Tulipa katsottua muutama filminpätkäkin. Kuvat olivat sellaisia, joissa Mikko katsoi muualle kuin kameraan. Muotokuvassa Mikko katsoo yleisöön, Liimatainen kertoo.
Liimatainen linjaa kuvan olevan sellainen kuin pitikin, siitä löytyy ripaus Mikkoa itseään ja toinen mokoma roolihenkilö Kahdeksan surmanluodin Pasia. Suunnitteluvaihe kesti jonkun hetken, itse teoksen maalaus pari viikkoa.
– Tämä on niin iso työ, ettei se mahtunut verstaalleni. Sain vuokrattua entisen seurakuntatalon autotallin, jossa sen suhautin.
Liimatainen miettii, että Mikon roolit olivat usein synkkiä, ylimielisiä tai totisen tyynejä.
– Koetin korostaa sitä toista puolta Mikosta, siitä pieni virne naamalla. Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Olipa työtä aloittaessa hieman pohdittavaakin.
– Mietin, että mitä jos siitä ei tulekaan sellainen kuin pitäisi. Tiesin, että kyllä minä siitä näköisen saan, mutta saanko sellaisen, mikä on mielessäni. Korostin enemmän sitä puolta, joka ei välttämättä tule elokuvista mieleen. Itselleni on myös tärkeää, että Mikosta on Äänekoskella muutakin näkyvää kuin messinkikyltti kivessä. Olen hyvin tyytyväinen, että sain tehdä kuvan tästä suuresta taiteilijasta, Liimatainen myhäilee.
Aivan julmetun hieno!
un tuossa otsikossa lukee, että ”enemmä kuin näköinen” niin sen ememmän olisi voinut vaikka jättää pois! Ihan vaan , kyseisen henkilön ”jotenkin” tunteneena,voin sanoa, että pelkkä ihminen olisi ihan hyvin riittänyt.
1988 syksyllä Mikko sanoi kun kerroin – sinä olet taiteilijaprofvessori, siihen Mikko ärähti ja kuin kiireesti kiihtyen änkyttämällä sanomaan, samalla päätä kallistaen ”en!, en! minä ole mikään taiteilija! enkä enää profvessori! – sillä se arvonimi minulle oli ostettu vain kahdeksi vuodeksi 2000 tuhannella markalla”. Noin Mikko Konginkankaan Peräkorvessa siinä tilaisuudessa kun oli valmistunut filmi Nuoruuteni Savotta, siinä tilaisuudessa oli mukana Kalle Päätalo.