ÄKS

Ennakkoäänet povasivat demareille hyvää – Seppo Ruotsalaisen vaalivalvojaisissa jännittynyt tunnelma

02.04.2023 22:09
Seppo Ruotsalainen ennakkoääniä odotellen.

SDP:n Seppo Ruotsalaisen vaalikahvilassa oli tunnelma korkealla ennakkoäänien jälkeen. 

 

Torikadulla, Seppo Ruotsalaisen vaalikahvilassa oli paikalla paikallisia demarivaikuttajia sekä ehdokkaan tukijoukkoja. Ruotsalaisen tärkein tuki, oma perhe, oli paikalla neljässä polvessa.

Ruotsalainen oli juuri ennen ennakkoäänien julkistamissa rauhallisena kuin viilipytty. Pulssi oli tasainen, ja kertomansa mukaan jännityskin tiessään.

– Ei jännitä, sillä työ on nyt tehty ja nyt katsotaan miten käy. Voi olla että illan mittaan jännitys tiivistyy tulosten edetessä.

Ruotsalainen sanoo saaneensa virtaa ja voimaa tukijoukoiltaan.

– Olen jakanut töitä, ja on ollut upeaa, että olen saanut vaalimainosten jakajia ympäri Keski-Suomen. Jos vertaan neljän vuoden takaiseen, niin näyttää sitä, että nämä vaalit kiinnostavat nyt huomattavasti enemmän. Vaalitentit ovat olleet senkaltaiset, että väki lähtee äänestämään. Toivottavasti perussuomalaisten kiky-takin kääntö näkyy heidän äänimäärässään. Aihe ainakin puhuttaa, Ruotsalainen sanoi ennakkoäänien tullessa.

Kun äänistä on laskettu lähes 80 prosenttia, on Äänekoskella demareiden kannatus vahvinta, 25,4%. Tässä vaiheessa näyttää myös siltä, että demarit saavat Keski-Suomesta kolme paikkaa, eli lisäystä yksi paikka. Läpimenijöitä ovat Riitta Mäkinen, Piritta Rantanen sekä uutena Jani Kokko.

Tulospalvelua seurattiin tarkalla silmällä.

 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy