ÄKS

Ennätysmäärä teoksia Äänekosken Taiteilijaseuran näyttelyyn

06.11.2013 19:27 (muokattu 12.11.2013 20:56)
Kaupungin kulttuurijohtaja Matti Virtanen ihasteli näyttelyn teoksia yhdessä Äänekosken Taiteilijaseuran puheenjohtaja Marjut Juntusen (kesk.) ja avajaisissa laulaneen Mona Steffanssonin kanssa.
Äänekosken Taitelijaseuralla menee nyt hyvin: tänä vuonna seuraan on liittynyt 13 uutta jäsentä, näyttely on juuri saatu avattua ja teoksia sinne oli tarjolla varsin yltäkylläisesti.

 

Äänekosken Taitelijaseura pystytti alkuviikosta 38. näyttelynsä Hoikkassaliin. Puheenjohtaja Marjut Juntusella on aihetta olla tyytyväinen.

– Tänä vuonna meille on tullut 13 uutta taiteilijaa ja tähän näyttelyyn tuotiin ennätysmäärä teoksia. Yhteensä täällä on 30 taiteilijan töitä ja 73 teosta. Ja tauluissa on aivan ihania värejä! Juntunen kehui avajaisissa pitämässään puheessa keskiviikkoiltana.

”Juryttämään” tulleella Tiina Lempiäisellä oli työnsarkaa, kun hänen piti valita 90 teoksen joukosta näytille 73. Kokonaisuus on kuitenkin onnistunut, niin pohdiskelivat avajaisvieraat ja Juntunen.

– Tässä on paratiisin tunnelmaa ja täällä tulee dramaattisempaa, hän selitti kierrellessään sermien ympärillä.

 

Uusia taiteilijoita läjäpäin

 

Riikka Lehikoinen ja Eero Mikkonen liittyivät molemmat ensi kertaa Äänekosken Taiteilijaseuran jäseniksi tänä vuonna. Alkuvuodesta mukaan lähteny Lehikoinen ehti jo päätyä alastonmalliksi.

– Seuralla oli sellainen viikonloppukurssi, jolle etsittiin mallia. Minä aattelin, että miksen mä vois lähteä mukaan? Se tuntui kuin hyppäisi keväällä ensi kertaa kylmään järveen, mutta ryhmä oli pieni ja mulle jäi hyvä mieli. Yksi näistä teoksista roikkuu minulla kotona olohuoneenseinällä, Lehikoinen paljastaa naureskellen.

Eero Mikkosella taas on meneillään 13. vuosi maalauksen opettajana. Koskelassa kursseja vetävä Mikkonen näki parisen viikkoa sitten hyvän sauman liittyä seuran toimintaan ja nyt hänen teoksensa roikkuvat seinillä.

– Nyt pyrin mahdollisimman tarkkeen työtapaan. Yleensä maalatessa tulee tarve tehdä toinen teos, ja niin teoksia tulee lisää. Uskon, että kun aihetta miettii jatkuvasti intensiivisesti, niin kyllä se välittyy katsojallekin, Mikkonen pohtii tapaansa luoda taidetta.

Äänekosken Taiteilijaseuran 38. vuosinäyttely Äänekosken kaupunginkirjaston Hoikkassalissa 7.– 28. marraskuuta. Avoinna ma–ke 12–19, to–pe 12–16, vapaa pääsy.

Tiina Lempiäinen kävi valitsemassa näyttelyyn esille tulevat teokset alkuviikosta. Työ oli odottamattoman mittava, kun tauluja oli niin valtavasti tarjolla.

Eero Mikkosen kukka-aiheisia tauluja on tällä hetkellä esillä Hoikkassalin lisäksi Suolahden Ikkunagalleriassa. Mikkonen elää taiteentekoprosessia vahvasti: hän muun muassa istutti kukkapenkin kolmesti ja seurasi, minkälaisia kasveja maasta nousee. Taulujen aiheet seurasivat uniin asti.

Riikka Lehikoinen toimi alastonmalli-kurssilla maalattavana. Valokuvattavaksi hän ei olisi koskaan lähtenyt, mutta tauluihin jokainen taiteilija antoi oman mausteensa eikä yksikään teos näyttänyt samalta kuin muut.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy