ÄKS

Ensimmäinen välierä Hongalle – Kipinä lähtee tasoittamaan ottelusarjaa

07.04.2024 13:59

Perjantaina pelattu koripallon miesten 1 divisioona A:n ensimmäinen välieräottelu Tapiolan Hongan ja Kipinä Basketin välillä päättyi Hongan voittoon 96-82. Kipinä haastoi espoolaisia hyvin ensimmäisen puolikkaan ajan ja johti puoliajalle mentäessä 42-45.

 

Toisella puolikkaalla Kipinän puolustuksesta hävisi kovuus ja hyökkääminen meni yksinyrittämiseksi, ja näin rutinoitunut Honka nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan. Honka teki toisella puolikkaalla 54 pistettä ja vei sen aikana 14 levypalloa enemmän kuin Kipinä. Välieristä etenee jatkoon kolmella voitolla.

ÄKS kysyi Kipinän päävalmentaja Joni Hautsalolta, kuinka Honka kaatuisi Äänekosken liikuntatalolla maanantaina?

– Honkaa vastaan pitää pystyä pelaamaan ehjästi koko peli. He ovat sen verran kokenut ja hyvin valmennettu joukkue, että armolahjoja sieltä ei tule, vaan taso pysy korkealla läpi ottelun. Meidän taso ei saisi ailahdella. Ekassa osaottelussa toisella puolikkaalla alettiin häviämään 1vs1 tilanteita, puolustuksen kommunikointi katosi ja hävittiin levypallot. Hyökkäämisestä unohtui siinä sivussa joukkueena tekeminen. Osoitettiin kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla, että hyvällä pelaamisella pystymme Hongan haastamaan. Ei meidän tarvitse onnistua täydellisesti ja esim. heittää jokaista heittoa sisään, mutta hyvän ja kovan perustekemisen pitää säilyä koko ottelun ajan, Hautsalo filosofoi tulevasta ottelusta.

Ilmassa on kevään lisäksi playoffien tuntua, kun Kipinä astelee Hongan kaatoon liikuntatalolle maanantaina 8.3. klo 18.30. Otteluisäntä toimii AS-Timantti.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy