Haikea oli tunnelma, mutta samalla kovasti hilpeä, kun Leppäsen Arja vietti Suolahden nuorisotiloilla eläkkeellelähtöjuhlaansa. Pannu oli kuumana ja lettivehnänen siivutettuna, kun ovet avautuivat kello 13.
– Olin lentää selälleni, sillä jono luikerteli Kelan kulmille saakka, hämmästeli Arja.
Arja on nuorisotäti numero ykkönen. Kruunaamaton kuningatar, joka ansaitsisi patsaan Kisakadulle. Arja tuli Suolahteen valmistuttuaan Paukkulasta vuonna 1974, ja nyt on takana 38 vuotta kunnallista nuorisotyötä suurella sydämellä.
– Mä oon tehnyt tätä antaumuksella, ja tää on ollut mun juttu, kertoi juhlakalu ÄKSälle. Lue Arjan tarina kokonaisuudessaan: http://issuu.com/aksalehti/docs/aksa_49
Tilojen ovi kävi ahkerasti. Juhlaan saapui työtovereiden lisäksi nuoria ja heidän vanhempiaan, yhteistyökumppaneita ja tunti ennen valomerkkiä ovesta vyöryi lauma entisiä nuoria: Liimataisen Jaska, Pasasen Paje, Nykäsen Marko, Liekkisen Janne ja Samuli, Keljon Aksu ja Kankkusen Janne.
– Tää ei voi olla totta! Miten työ nyt tänne tulitte? Ihanaa!
– Me tultiin pyytään sulta anteeks, kun sotkettiin se Kangaslampi silloin aikoinaan, Marko Nykänen selvittää.
– Saatiin se porttikieltokin ja sää et puhunut meille pitkiin aikoihin. Annathan anteeksi, Janne Liekkinen komppaa.
Ja sitten halattiin päälle.
Kangaslammilla vuonna 1990 ? tai vuonna 1991 sattunut episodi on mielessä.
– Me istuttiin urkkakentällä kattomassa Urhon ukkojen peliä, kun Arja tuli paikalle kuin tuulispää ja antoi porttikiellon. Ensin se antoi kuitenkin tiukan tilanneraportin, miltä leirikeskuksen tupa näyttää, Nykänen muistelee.
– Me pelattiin tuvassa kaalinpäillä jalkapalloa, kai siitä sitten sotkua syntyi, Janne Liekkinen tunnustaa.
– Kun tarkasti ajattelee, niin sehän oli Arjan vika koko episodi, mitäs päästi meidät sinne. Sehän se aikuinen oli, Liimataisen Jaska huomauttaa.
– Ei me osattu ottaa vastuuta tekemisistä siinä iässä, joten selkeesti Arjan vika, Samuli Liekkinen komppaa.
Entiset nuoret, Arjan paimennettavat 1970-, 1980- ja 1990-luvulta olivat hämmästyneitä, kuinka eläkkeelle jäävä näyttää heitä jopa nuoremmalta.
Eräs silloinen nuori on jopa niin dementoitunut, ettei muista mitään.
– Me treenattiin tuolla missä tuo biljardipöytä on, mutta en mä mitään muuta muista, muistelee Aarne ?Aksu? Keljo.
Sisään lappaa väkeä tasaiseen tahtiin. Eräs nelikymppinen 1980-luvun nuori sanoo, että valoja pitäisi himmentää, jotta kahvia ryystävä porukka näyttäisi nuoremmilta.
Kitta Kaipio muistelee nuorisotila-aikojaan ja Arjaa.
-Toimintaa oli ihan hirveesti, käytiin konserttimatkoilla, ja nähtiin AC/DC ja Iron Maiden. Sit oli niitä Lapin reissuja.
– Käsi ylös, kuka meistä oli mukana Lapin matkalla?
Eipä nouse käsiä.
– Mutta me oltiin Alkulan tiloilla, Nykäsellä välähtää.
– Tää keskustelun taso ei oo muuttunut yhtään parissakytä vuodessa, Samuli Liekkinen huokaa.
Alkulan tilat rakennettiin nuorisotoimen käyttöön vuonna 1983.
– Joskus lähettiin Arjaa pakoon ikkunasta.
Alkulan tiloilla soitettiin, ja riehaannuttiin jopa leikkimään.
– Oltiin piilosta. Kerran Sohlmannin Jone tuli tiloille ja lähti hakemaan äkkiä Mämmeltä mustia vaatteita. Myö ootettiin Jonea, ja sit alkoi piilonen, Janne Liekkinen nauraa.
– Alkulan tila oli meille kuin toinen koti.
– Ja Arja vähän niinkuin äiti.
