ÄKS

Epävarmuus rassaa ravintola-alaa – kysyimme tunnelmia Hurmoksesta ja Markuksesta

29.10.2021 11:53 (muokattu 29.10.2021 11:56)
Ravintoloitsijoille on korona-aika ollut rassaavaa. Koronapassilla pääsee kuitenkin nauttimaan illasta pidempään.

Asiakkaat olleet ymmärtäväisiä ja asiallisia, tuumataan baaritiskin takaa. Kysyimme kuulumisia Markuksesta ja Hurmoksesta kun koronapiinaa on kulunut vuosi ja seitsemän kuukautta. 

 

Korona-aika on ollut ravintola-alan yrittäjäille hermoja raastavaa aikaa. 

– Raskasta ja hermoille käypää on ollut epätietoisuus, kuinka kauan tätä korona-aikaa ja sen myötä tulleita rajoituksia jatkuu. Nyt jännittää pysytäänkö kiihtymisvaiheessa vai siirrytäänkö jossain vaiheessa leviämisvaiheeseen, jolloin täytyy pohtia, otetaanko koronapassi käyttöön, kertoo ravintolayrittäjä Nana Sohlman.

Hän toteaa, että Pub Markukseen on saatu kustannustukea parilla kierroksella kun oli liikevaihto tippunut yli 30 prosenttia ja sulkukorvaukset päälle. 

– Ihan tyytyväisiä ollaan näihin avustuksiin. Sulkujen aikana yrittäjäpariskunnalla oli tilaisuus ravintolan tilojen ehostamiseen. 

Jore keksi puuhaa Pubissa ja rakensi pienille bändeille esiintymislavan, takahuoneeseen juomille uuden hyllyn ja ehosti muuten paikkoja. Muut osallistuivat siivoilemisiin, Nana Sohlman toteaa ja kertoo, että muuten tuli istuttua kotona ja koska kauppareissutkin hoidettiin harvakseltaan ja ostettiin isompi määrä kerralla, niin meinasi ihan mökkiintyä.

– Välillä joutui miettimään, että minähän päivänä sitä on viimeksi tullut harjattua hiukset tai vaihdettua vaatteet.

Nora-tytär kirjoitti kodin seinällä olevaan liitutauluun tekstin ”Mitä enemmän olen kotona, sitä enemmän näytän kodittomalta.”

– Tuo päti erittäin hyvin meidän sulkuaikaan, Sohlman naurahtaa, vaikka vakavia aikoja on eletty. 

Hän kertoo, että asiakkaat ovat ottaneet rajoitukset erittäin ymmärtäväisesti vastaan.

– Muutamia on ollut, kenelle on pitänyt käydä valistamassa, silloin lähinnä, kun oli istumapakko. Moni tuli jopa ensimmäisenä, pubin ovesta astuttuaan, kysymään miten pitää toimia. Voisi sanoa, että olisimme odottaneet paljon enemmän ongelmia, mutta äänekoskelaiset toimivat kyllä hienosti, Sohlman kiittelee.

– Henkilökunnalla oli täysi työ yrittää pysytellä rajoitusten mukana ja yrittää etsiä tietoa mitkä rajoitukset, milloinkin olivat voimassa juuri meidän alueella. Ravintolaväki koki, että muutokset tulivat vähän turhan vauhdilla.

– Avi olisi voinut tiedottaa paremmin, mutta heidän sivustonsa laahasivat aina perässä ja nopeammin tiedot löysi jostain iltalehtien uutisista, jotka eivät sitten aina olleetkaan ihan paikkaansa pitäviä. 

Sohlman kertoo, että sulkuajat ja epätietoisuus tulevasta johti siihen, että osa henkilökunnasta etsi muita töitä sulkuajaksi ja epävarmoista ajoista johtuen jäivät sille tielle.

– Kovin olimme harmissamme varsinkin kun 29 vuotta Pubissa työskennellyt ravintolapäällikkömme siirtyi muihin hommiin, mutta toisaalta se oli ehkä jo ihan mukavaa vaihtelua hänellekin, ainakin työaikojen kannalta.

– Elämme edelleen ikään kuin kuukauden kerrallaan, vaikka rajoitukset poistuivat. Rajoituksia voi tulla taas niin äkkiä, ettei esimerkiksi bändejä sovita kuin noin kuukausi eteenpäin, Nana Sohlman murehtii.  

(juttu jatkuu kuvan alla)

Nana Sohlman kertoo, että keväällä jäi sulun takia pitämättä Pub Markuksen 30-vuotisjuhlat. Marraskuun alussa tempaistaankin sitten kokonainen juhlaviikko synttäreiden merkeissä. Paikan rennosta meiningistä tykkäävä Hämäläisen Juice lupaa olla takuulla paikalla, kun tapahtuu.

Ravintola Hurmosta pyörittävä Saila Kähärä kertoo ensimmäisen sulun tulleen melkoisena shokkina, mutta toisesta selvittiin jo rennommin.

– Eihän tässä ole mikään muu auttanut kuin sopeutua, sitä mukaan kun määräyksiä on tullut ja mennyt. Nyt usko ravintolayrittämiseen on jo palautunut. Eiköhän tämä tästä taas etene. Valtion tukea saatiin sen verran, että voitiin maksaa pakollisia kuluja ja pitää yritystä yllä säästöliekillä. Henkilökuntaa on jouduttu vähentämään, kun töitä ei ole ollut. Vaan ei sitä lopettaakaan osaa, kun on tähän hommaan ryhtynyt ja kiintynyt.

Kähärää on rassannut, kun yrittämisen vapaus on ollut epidemian vuoksi hakusalla ja pelisäännöt ovat vaihdelleet alinomaa.

– Omatoimisuus ja vapaus ovat ainakin minulle iso motivaatio yrittämisessä. Toinen hurmoksen yrittäjistä, Joonas Korhonen kertoo, että toisen sulun aikana viime keväänä osattiin paussia hieman jo hyödyntääkin.

– Oli remonttia ja suunniteltiin toimintaa. Nyt meillä on ruokapuoltakin tarjolla, kun avattiin hampurilaiskeittiö. Tarjolla on aimo annoksia, joilla kyllä nälkä lähtee.

Jos korona-ajasta haluaa löytää jotain positiivista, niin sitäkin löytyy.

– On päässyt nukkumaan oikeaan nukkumaanmenoaikaan ja eletty samaa vuorokausirytmiä kuin muutkin ihmiset. Se on tällä alalla harvinaista herkkua, kumpikin Hurmoksen yrittäjä muistelee hyväntuulisena.

Kun toiminta on taas normaalia, venyvät työajat  jopa varhaisaamuun.

– Toivottavasti uusia rajoituksia ei tule. Epävarmuus ja rajoitusten soveltamisen kiemurat ovat rassanneet eniten jaksamista, Kähärä pohdiskelee. Hän toteaa, että lähestyvä pikkujoulukausi on vielä mysteeri. Alkutalvi on ravintoloille tärkeää tuloksentekoaikaa.

Samassa talossa toimiva, mutta Hurmoksen tiloista erillään oleva karaokebaari on ollut suljettuna ensin rajoitusten ja nyt vesivahingon vuoksi.

– Remontti on päällä ja toiminta pitäisi saada käyntiin mahdollisimman pian sillä palveluille on kysyntää. Se on ollut suosittu juhlien ja tilaisuuksien pitopaikka.  Korhonen kertoo asiakkaat ovat ymmärtäneet, rajoitusten tuomat hankaluudet eikä ongelmia ole juurikaan syntynyt. Sanaa on kuultu ja ohjeita noudatettu hyvässä hengessä.

– Porukat tietävät, ettei tilanne ole henkilökunnan syytä. Meillä on paljon eri ikäisiä vakioasiakkaita. Biljardin ja dartsin sekä lautapelien ympärillä pyörii tutuiksi tulleita kasvoja. 

Korhonen toteaa, että ilmapiiri ja tunnelma ovat leppoisia ja viihtyisyyden eteen tehdään työtä.

– Hyvä tunnelma ja porukkahenki ovat tärkeä osa Hurmoksen vetovoimaa. Bändejäkin on taas luvassa, kun ajat normalisoituvat.

Ravintola Hurmosta pyörittävät Saila Kähärä ja Joonas Korhonen kertovat, että sopeutuminen ja myös porukkahenki on kantanut yli vaikeiden aikojen. Asiakkaat ovat ymmärtäneet, etteivät rajoitukset ole henkilökunnan syytä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy