ÄKS

Expert Niskasella suuria muutoksia – liike muuttuu Poweriksi

19.08.2019 13:50 (muokattu 19.08.2019 13:57)
Kauppiaat Miina Niskanen ja Timo Niskanen toivovat, että Power-ketju luo vetovoimaa Äänekoskelle.
Expert-varaston loppuunmyynti alkaa tiistaina 20. elokuuta.

 

Kodinelektroniikan jättiketju Power ilmoitti maanantaina, että Äänekosken Expert Niskanen muuttuu Poweriksi. Sama muutos on tämän syksyn aikana edessä myös viidellä muulla paikkakunnalla: Kauhavalla, Pietarsaaressa, Sastamalassa, Uudessakaupungissa ja Kemissä.

Niskasella ulkoasu ja valikoima menevät uusiksi tulevien viikkojen aikana. Power-valikoima on aiempaa laajempi ja kattaa myös tuoteryhmiä, joita Expertistä ei ole aiemmin saanut.

– Kaikista suurin muutos tulee tuotteiden hinnoitteluun. Sähköiset hintalaput päivittyvät ympäri vuorokauden, joten sama hinta on verkossa ja myymälässä. Myös uusia palveluita tulee valikoimaan, niistä kerrotaan myöhemmin, kauppiaat Timo Niskanen ja Miina Niskanen kertovat.

Expert-varaston loppuunmyynti aloitetaan tiistaina 20. elokuuta. Power tullaan aukaisemaan tämän syksyn aikana, ja avajaispäivästä tiedotetaan myöhemmin. Valinta liittyä ketjuun lähti kauppiaista itsestään, ja Äänekosken liike säilyy edelleen kauppiasvetoisena.

– Haluttiin tulla Poweriin, jotta pystytään palvelemaan paikallisia asiakkaita paremmin valikoiman ja hinnoittelun suhteen. Olemme todella innoissamme, on hienoa päästä kovaan ja hyvän imagon omaavaan ketjuun mukaan. Power-ketju on kiinnostava etenkin nuorten keskuudessa, Timo Niskanen toteaa.

Äänekosken Niskanen on ollut Expert-ketjussa sen perustamisesta saakka. Nyt vuodesta 1966 jatkunut menestystarina ottaa uuden askeleen.

– Oranssi väri on aikalailla pinttynyt meihin, sen puolestapuhujia ollaan oltu tosi pitkään. Tulevissa asuissakin on onneksi mustavalkoisen seassa häivähdys oranssia, Niskaset naurahtavat.

Niskasella uskotaan, että tunnettu ketju luo vetovoimaa Äänekoskelle. Keskuspuiston remontin valmistuttua liikehdintä keskustassa lisääntynee entisestään.

– Kyllä se, että meillä on paikkakunnalla toinen maan johtavista ketjuista, on iso vetovoimatekijä paitsi Koskikeskukselle myös koko Ääneseudulle. Hieno ja viimeistelty keskusta tuo toivottavasti asiakkaita myös kaupungin ulkopuolelta, kauppiaat pohtivat.

Pian ovella vaihtuu logo, ja henkilökunnalla asusteet. Kuvassa Timo Niskanen ja Miina Niskanen.

Vastaa käyttäjälle Rasvakaapeli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Rasvakaapeli sanoo:

    Hienoa, ei tarvi jyppilään ajaa enään halpojen tarjousten perässä.

  2. Kaija Jäntti sanoo:

    Minulla on joululahjaksi saamani Expert Niskasen 200 € lahjakortti. Käykö se uuteen liikkeeseen, Poweriin, vai pitääkö nyt lähteä paniikissa ostamaan jotain mitä en tarvitse/halua vain sen takia etten menetä lahjakorttini arvoa ?

    1. Lauri Lax sanoo:

      Luulisi lahjakortin käyvän,kun kerran kauppias ei muutu.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy