Tänään tulee kuluneeksi 30 vuotta kun musiikki muutti maailman. Maapallon huikeimmat artistit nousivat lavalle auttamaan nälänhätää kärsivää Etiopiaa. Mitä muistat asiasta? Jäikö konsertti näkemättä: ei hätää, tule katsomaan se KinoMikkoon lauantaina. Ilmaiseksi.
Live Aid -tapahtuma järjestettiin samanaikaisesti Wembley Stadiumilla Lontoossa johon osallistui 72.000 henkilöä ja John F. Kennedy Stadiumilla Philadelphiassa jota seuraamaan oli saapunut 100 000 kuulijaa. Suorat tv-lähetykset näkyivät maailman jokaisessa kolkassa kun konsertit alkoivat. Tilaisuuden priimusmoottorina toimi Bob Geldof.
Kello oli Lontoossa 12, aamuseitsemän Philadelphiassa ja Äänekoskella 14, kun suora lähetys alkoi. Jo se se oli ihmeellistä, että televisiosta tuli ohjelmaa keskellä päivää! Konsertti naulitsi telkkareiden ääreen 190 miljoonaa ihmistä 150 maassa.
JÄIKÖ KONSERTTI NÄKEMÄTTÄ tai haluatko palata 30 vuoden takaisiin tunnelmiin? Se on mahdollista KinoMikossa, sillä konsertti näytetään ”melkein livenä” eli 30 vuotta ja viisi päivää miinus kaksi tuntia myöhemmin.
– KinoMikon ovet on auki joten konserttia pääsee katsomaan isolta screeniltä ja kaiken lisäksi ilmaiseksi. Konsertti kestää kymmenen tuntia, joten istumalihaksia tämä vaatii jos koko setin meinaa katsoa. Mukaan voi tulla pop-up meiningillä, joten tule rohkeasti mukaan, FunKinoksen Marko Nykänen sanoo.
ÄKS kysyy: olitko Sinä telkkarin ääressä 30 vuotta sitten? Millainen vaikutus konsertilla oli ja mitä siitä jäi mieleen?
Vesa Oksanen: Muistan siitä sen, että ajattelin kuinka musiikilla on hieno tapa auttaa maailmaa. Naureskelin myös, kuinka konsertilla näytettiin Vatikaaninkin suuntaan miten autetaan. Siihen aikaan kun kritisoivat rokkia, joka saattaa nuoret väärille teille.
Jaska Liimatainen: Tokihan sen muistaa kuin eiliset taskunsa, mutta ehkä enemmän kuitenkin esiintyjien kuin sen ajatuksen kautta. Jotenkin tuntui hienolta nähdä, miten helkkarin suurta musiikkimaaima saa aikaan, kun oikein haluaa. Mä muistan Stingin hyvin. The Police oli just hajonnut ja herra soitti The Policen biisejä yksin valkoinen kaapu päällään. Välillä lavalla oli Phil Collins. Men at workin muistan ja George Thorogood Bo Diddleyn kanssa oli mahottoman kova. Tais olla vielä Albert Collinskin mukana. Itseasiassa Men At Workin keikasta alkoi 25 vuoden piina. Who Can It Be Now-biisin torviriffi jäi soimaan päähän ja noin 25 vuotta meni, ennenkuin löysin sen biisin uudestaan. Sen muistan, että Led Zeppelin oli lähinnä surkuhupaisaa puuhastelua, rummuissa Phil Collins.
Jukka Vehkala: En ollut äänekoskelainen vielä kun LiveAid tuli, mutta kerron nyt kuitenkin että kokemus oli totaalisen ravistava. Katsoin lähetystä mummon telkkarista Köhniöllä. Sekosin täysin ja olen sekaisin vieläkin. Ensin fanfaarit kuningasperheelle, sitten Status Quo: Rocking All Over The World! Kuvakulmat lavalta yleisöön näyttivät taivaallisen hienoilta, ihmismassat hyppivät tasatahtiin. Lähetyksessä oli aluksi kovasti häiriöitä mutta kyllä A-duurin ilosanoma sieltä porautui ikuisesti 16-vuotiaan aivoihin. Nyt kun Jaska tuon sanoi, niin uskallan yhtyä mielipiteeseen Zeppelinin huonoudesta. Siellä oli monta ”comebackia” jotka Bob Geldof oli saanut maaniteltua. (myös Quo oli silloin hajonnut). Ei Sabbathkaan kovin kummoinen ollut. Uusista tulokkaista myös Madonnan laulu oli aika…melekosta. Mutta tärkeintä oli että koko maailma oli messissä!
Ari Korhonen: Kaikkien hienojen ja vähemmän hienojen vetojen jälkeen mulle jäi ehkä kuitenkin päällimmäiseksi ajatus siitä, miten isoja ja hienoja juttuja voidaankaan saada yhdessä aikaan ja vielä niin jos jätetään turha oman tontin varjelu vähän vähemmälle.
Marko Nykänen: Erittäin hämärästi muistan, että 12-vuotiaana tuota olisin seurannut. We are the World on kyllä hyvin mielessä ja toimii vieläkin. Hieno onkin. Kai tämä on kuitenkin yksi niistä monista asioista mitkä saa hetkellisesti yhteisöllisyyden tunteen valtaan. Seuraavana päivänä taas varastetaan ”naapurin Erkin” omenoita. Näin se vaan menee.
Janne Liekkinen: Duran Duran oli tuohon aikaan mulle kova juttu ja sen keikkaa tuli odotettua kovasti. Muistan myös Powers Stationin vedon konsertissa.
Kitta Kaipio: Muistan kyllä nähneeni melkoista huttua, mutta kun livemusiikki televiisiosta ei kuitenkaan ollut tuohon aikaan ihan tavallista katottavaa niin pitihän sitä tuijotella. Aion tulla pyörähtämään myös ”vuosijuhlissa” lauantaina, jos saa saapua ja poistua paikalta oman sietokykynsä ja kerkeämisensä mukaan.
Marjo Steffansson: Taisi olla sen kesän ainoa lauantai, kun pysyin kotona, sillä muuten tuli liihoiteltua joko Lekkerissä tai festareilla. Aktiivisena rauhanpuolustajana tuli tunne että nyt ollaan ison asian äärellä: että nyt tapahtuu jotain sellaista, mitä ei olisi voinut edes unissaan kuvitella. Että prinsessa Diana ja prinssi Charleskin mukana rokkikonsertissa antamassa tukensa tärkeälle asialle. Että konsertti on laukaus sille, että Boomtown Ratsin keulakuvasta leivotaan sir. Maailma muuttui tuona päivänä. Keikasta jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi Freddy Mercyryn valkoiset housut ja se, että Bohemian Rhapsodystä soitettiin vain puolet.
Jaana Tani: Tapahtuma oli huikea juuri siksi, että ihmiset yhdistävät voimansa. Edelleen kantaa ajatukseni ”yhdessä olemme enemmän”. Nuorena opettajana vedin sekä lukion ilmaisutaitoa että bändiä, ja järjestimmekin monta tapahtumaa ja konserttia kerätäksemme rahaa apua tarvitseville. ”We are the world”.
Kerro muistosi kommenttikenttään:
Vuoden 1985 Live Aid -konsertti KinoMikossa lauantaina klo 12 alkaen. Ilmainen sisäänpääsy, pop up -meinigillä. Konsertti päättyy klo 22.
