Viimeviikkoisen Äänekosken Haaparinteellä tapahtuneen ryöstön selviämisestä ei ole vielä mitään tietoa. Rikoskomisario Markku Latvala ei vielä kerro, onko tutkinta edistynyt niin, että tuloksia olisi tulossa.
– En tässä vaiheessa ota siihen kummemmin kantaa, Latvala muotoilee ja kuvailee tutkinnan tilannetta:
– Teemme parhaillaan monenlaista tutkimusta ja varmistusta. Kovasti pojat nuohoaa ja touhuaa.
Latvala lupaa, että loppuviikosta tutkinnan etenemisestä kerrotaan tarkemmin.
Mystisestä ryöstöstä on kohta viikko. Huppupäiset miehet tunkeutuivat varhain keskiviikkoaamuna sisään Haaparinteellä sijaitsevaan omakotitaloon, yllättivät nukkumassa olleen perheenäidin ja sitoivat hänet ilmastointiteipillä sänkyynsä.
Kolme ryöstäjää tutkivat noin 20 minuutin ajan paikkoja ja veivät mennessään käteistä rahaa ja elektroniikkaa. Naapuri näki miesten juoksevan pihansa läpi kohti liikuntapuistoa noin kello 7.30 aikaan. Nainen ehti olla teipattuna noin tunnin verran ennen kuin hänen aviomiehensä tuli kotiin.
Tekijöitä on epäilty ulkomaalaisiksi, mutta varmaa tietoa kansalaisuudesta ei ole. Harvinaisen törkeän rikoksen tekopaikan valinta on myös mysteeri.
Äänekoskesta on tullut varkaiden ja ilkivallantekijöiden(ääliöiden) temmellyskenttä.Varkaudet,ryöstöt,autojen turmeleminen…. mitähän vielä tapahtuneekaan ?