Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkaraista harmittaa valtion ja median suhtautuminen maahanmuuttoon.
Äänekosken Citymarketin pihassa lauantaina vierailleen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) mielestä Suomeen otetaan pakolaisia harkitsemattomasti. Hakkaraisen mukaan todelliset avuntarvitsijat jäävät huomiotta.
– Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka on älytöntä, ja tätä menoa koko maa kaatuu hulluuteensa. Levottomuudet niin Ruotsissa kuin Suomessakin johtuvat lähinnä siitä, että turvapaikat annetaan rikollisille. Naispakolaiset on harmittomia, mutta ne ukot tekee ensin temppuja kotimaassaan ja tulee sitten Suomeen jatkamaan samalla tavalla. Oikeat avuntarvitsijat eli raiskatut ja ympärileikatut naiset jäävät kotimaahansa ilman huomiota, Hakkarainen laukoi.
Miten sitten voidaan tunnistaa nämä ”rikolliset” oikeista avuntarvitsijoista, Teuvo Hakkarainen?
– Turvapaikan saajat pitäisi valita jo kaukana. Helppohan se on näiden temppuilijoiden tulla Suomen rajalle itkemään ja kertomaan tarinoitaan. Suomen vankilat ovat heille kuin hotelleja. Voisin itsekin mennä sinne viettämään aikaa, hän provosoi.
Hakkaraisen mielestä Suomessa maahanmuutosta puhutaan liian hienovaraisesti.
– Nykyinen uutisointi on pelkkää aivopesua! Asiat pitäisi saada sanoa niin kuin ne on. Kirjoitin Ruotsin tapahtumista Facebookiin räväkästi, koska haluan, että ihmiset tajuavat tilanteen, Teuvo Hakkarainen totesi.

Citymarketin eteen sattui myös moottoripyöriä. Hakkarainen ei ole ehtinyt nauttia kaksipyöräisen vauhdista vielä, vaikka uusi 1000RR BMW onkin hankittu. Markku Peura tarjosi kansanedustajalle ajelun vuoden -27 Harley Davidsonilla.
Hakkarainen jakaa mielipiteitä
Teuvo Hakkarainen on räväkkä mielipiteissään muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa. ÄKS kysyi, mitä mieltä sivusta seuranneet olivat kansanedustajasta.
Sisarukset Tarja Poikeljärvi ja Kari Nousiainen
– Media on ottanut Hakkaraisen pelleksi, vaikka näin lähietäisyydeltä hän on hirveän fiksu ja tavallinen suomalainen. Hän on räikeä maahanmuuttokriitiisyydessään, mutta Pohjois-Suomessa ongelmat ovat selvästi näkyvillä. Kyllähän se tiedetään, että suurin osa suomalaisista ei meitä persuja ymmärrä.
Pertti Hämäläinen
– Olen kuullut Hakkaraisesta ainoastaan huonoa julkisuutta. Onhan hänen toimintansa toisinaan epäilyttävää ja tuntuu, että hän on hieman tuulella käypä mielipiteissään. Hyvä, että hän haluaa herättää keskustelua, mutta jatkuva provosoiminen on turhaa. Lehdistö osaisi kirjoittaa hänen mielipiteistään varmaan muutenkin.
Lehdistö osaisi, mutta ei kirjoita, kuten asiat on. Suomessa on heti rasisti, jos avaa suunsa. Jopa asiassa, jossa on oikeassa. Tämä maahanmuuttokommentti Hakkaraiselta on täyttä totta.
Ja kyllä toimittajakin sen tietää, että rikosrekisterin voi turvapaikan hakijalta tarkistaa, kun kyselee.(”Miten sitten voidaan tunnistaa nämä ”rikolliset” oikeista avuntarvitsijoista, Teuvo Hakkarainen?” kysymys oli lapsellinen)
Niin..voitaisiin kaikki hyväksyä ihmiset sellaisina kun ovat. Tänä päivänä rasistiksi haukkuvat eivät huomaa omaa rasistisuuttaan. Teuvo on mies joka uskaltaa puhua. Herättää keskustelua ja juuri niin sen pitääkin mennä.
media ei uskalla olla samaa mieltä hakkaraisen kanssa,niin on helpompi vääristellä hakkaraisen sanomisia ja määränpäitä.mieluummin media romuttaa hakkaraisen uskottavuutta ja koittaa vääristellä suorasanaisen miehen tekemisiä.SUOMI SUOMALAISILLE!! JA MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA POIS!!
Parasiittiloisien hyyssääminen pitäisi lopettaa.
Henkkarit tuhotaan ennen maahan tuloa ja keksitään joku säälittävä tarina.
Ota sitten selvää mikä rikollinen taas tuli elätiksi….?
-Hakkarainen on oikeassa.