ÄKS

Hankintalakia on rikottu – Äänekosken Kiinteistönhoito Oy osaksi Provera Oy:tä

09.11.2020 22:40 (muokattu 09.11.2020 23:59)
Kuluvan valtuustokauden puhutuin päätös. Arkistokuva.

Kaupunginhallitus ja johtavat viranhaltijat ovat pohtineet kiinteistönhoitopalveluiden tilannetta elokuusta lähtien. Pohdinnan taustalla on ollut tieto siitä, että Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n harjoittama palveluiden ulosmyynti eli liiketoiminta muiden tahojen kuin Äänekosken kaupungin kanssa ylittää hankintalain 15 §:n mukaiset 5 prosentin ja 500 000 euron rajat.

 

Äänekosken kiinteistönhoitoyhtiö on ylittänyt reippaasti ulosmyynnin rajat. Vuonna 2019 myynti oli 1,7 miljoonaa euroa, tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä myyntiä on on ollut jo 1,1 miljoonaa euroa. Vuosina 2017 ja 2018 on ulosmyynti ollut noin 1,5 miljoonan luokkaa vuodessa – tosin tuolloin ei ole ollut euromääräisiä rajoittimia. 

Päätöksen mukaan kaupunki ei voi enää tulevaisuudessa ostaa omalta kiinteistönhoitoyhtiöltä työtä ja palveluja ilman hankintalain mukaista tarjouskilpailua. Myös kaupungin omistama vuokra-asuntoyhtiö Ääneseudun Asunnot Oy ei voi enää hankkia palveluita  Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:ltä ilman hankintalain mukaista tarjouskilpailua.

Kaupunki on tilannut FCG Konsultointi Oy:ltä hankintaoikeudellisen selvityksen tilanteesta ja ratkaisuvaihtoehdoista. Selvitystyö on kesken, mutta kaupunki on saanut ensimmäisiä tilannearvioita pari viikkoa sitten. Tilannetta ja mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja on esitelty valtuustolle pidetyssä valtuuston talousarvioseminaarissa.

Tommi Lunttila (kok) sanoi, että kaupunki on tällä hetkellä laittomassa tilanteessa, kun kiinteistönhoito ei ole noudattanut hankintalakia. 

– Ja yhtiön hallitus on antanut sen tapahtua. Yhtiön täytyy noudattaa omistajaohjauksen periaatteita. On tarpeellista tehdä selvitys, miksi näin on käynyt. Ollaan nyt tilanteessa, että kaupunki toimii markkinahäirikkönä oman kaupungin yrittäjiä vastaan markkinoilla kilpaillessaan. Annetaan äänekoskelaisille yrityksille mahdollisuus tarjota palveluitaan vapaassa markkinatilanteessa, Lunttila sanoi. 

Lunttila esitti, että otetaan käyttöön tarjouskilpailuihin perustuva toimintatapa, hankintalain mukaisilla kaikille avoimilla tarjouskilpailuilla. 

  Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n  toimintaa kehitetään niin, että jatkossakin yhtiö julkisista hankinnoista annetun lainsäädännön mukainen sidosyksikkö eli in house -yhtiö. Kaupunki hankkii yhtiön toimialaan kuuluvat palvelut yhtiöltä ilman tarjouskilpailua. Sidosyksikköaseman säilyttämiseksi yhtiö huolehtii siitä, että muiden tahojen kanssa harjoitettava osuus liiketoiminnasta ei ylitä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 15 pykälän  mukaisia rajoja. Tarvittaessa yhtiö supistaa muiden tahojen kanssa harjoittamaansa toimintaa lain vaatimusten täyttämiseksi. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n toimintaa kehitetään niin, että jatkossa kaupunki hankkii yhtiön toimialaan kuuluvat palvelut hankintalain mukaisilla, avoimilla tarjouskilpailuilla, kuului Lunttilan esitys.

Joni Kotilainen (ps) lisäsi Lunttilan esitykseen, että kilpailutusta lisättäisi asteittain, ettei kiinteistönhoidon työt katkea. Lunttila oli lisäyksen kannalla.

Harri Piilonen (kesk) kannatti Lunttilan esitystä ensimmäisenä, ja harmitteli samalla, ettei asiaa tuotu aiemmin valtuuston käsittelyyn.

– Kuka ei ole ollut hereillä kun näin on päässyt tapahtumaan, yritetäänkö tässä peitellä jotain? Tämä ei ole positiivinen signaali maailmalle, olisin toivonut avoimempaa ja läpinäkyvämpää päätöksentekoa, Harri Piilonen sanoi. 

Omistajaohjauksen päällikkö, kaupunginjohtaja Matti Tuononen, ei osannut sanoa, miksi lakia ei noudatettu. 

– Siksi, kun valtuusto niin päätti, ettei kilpailuteta. Olemme uskoneet, kun meille on sanottu, että olemme hyvin lähellä viittä prosenttia, ei sen yli, Tuononen sanoi. 

– On erittäin valitettavaa, että ollaan tässä tilanteessa ja on erittäin valitettavaa, että valtuusto joutuu päättämään näin isosta asiasta näin kiireellä, kaupungin hallintojohtaja Aleksi Heikkilä sanoi. 

Heikkilä sanoi, Äänekosken kiinteistönhoito ei ole in house yhtiö, sillä se on ylittänyt ostonsa eli hankintalain mukaiset rajat.

– Yhtiön ulosmyynti on ylittänyt neljän vuoden ajan hankinnan rajat. TIlanne, jossa ollaan on vakava, ja meillä on oltava suunnitelma joka kilpailuvirastolle mahdollisesti joudumme esitetään, Heikkilä sanoi. 

Sirpa Martins (vas) kertoi, ettei osakeyhtiömalli sovi kunnan organisaatioon. 

– Yrittäjien on vaikea saada itselleen leipää, saati pitää työntekijöitä leivässä. Näen tämän markkinahäiriköinniksi kutsutun asian sirkuksena. Muistutan, että olemme kaupungin yhtiöiden kautta tehneet useita hankintoja äänekoskelaisista yrityksistä, Martins sanoi. 

Jaana Tani (vihr) pohti, kuinka tästä suosta päästään yli. 

– Vaadimme selvitystä, miten tässä näin pääsi käymään, onko meille valehdeltu? Selvitys on saatava, ettei me toista kertaa tällä tavalla töpätä. Mielestäni voisimme purkaa koko kiinteistönhoitoyhtiön. Olemme ison asian äärellä, Tani sanoi. 

Matti Virtanen (vas) kertoi, ettei Äänekosken Yrittäjät ry:n hallituksen varsinaisissa kokouksissa ole asiasta puhuttu.

– Olen ollut yrittäjien hallituksessa viisi vuotta, eikä asiasta ole puhuttu. Pohdin, onko meillä yrittäjiä, jotka voisivat paikata kiinteistönhoidon hoitamaan tonttia, sillä paikalliset yrittäjät eivät ole osallistuneet läheskään kaikkiin kilpailutuksiin, Virtanen sanoi. 

Tuononen muistutti, että kaupunki käy vuoropuhelua yrittäjäjärjestön kanssa jatkuvasti ja hyvässä hengessä. 

– Noin puolentoista kuukauden välein tapaamme keskustellen. Milloinkaan ei ole yrittäjäjärjestöltä tullut kritiikkiä siitä, että kaupunki hoitaa omia kiinteistöjään, omia uimarantojaan ja katujaan, Tuononen jyrähti kommenteille, joissa puhuttiin yrittäjäjärjestön ja yrittäjien suulla. 

– Nyt laitat yrittäjien suuhun sellaista, jota ei ole sanottu. Olen kuullut usealta yrittäjältä, että kaupunki ei ole yrittäjäystävällinen, Joni Kotilainen kuittasi kaupunginjohtajalle. 

Lähes neljä tuntia kestäneen keskustelun päätteeksi äänestettiin. Äänin 28-15 yksi tyhjä ääni, kaupunginhallituksen esitys tuli hyväksytyksi. Joni Kotilainen, Pentti Piilonen, Harri Piilonen, Marko Laitinen, Kauko Pasanen, Matti Tiusanen, Paula Forsgren, Tarja Pullinen, Flink-Liimatainen, Tommi Lunttila, Jari Halttunen ja Olli Jämsé jättivät eriävän mielipiteen.

Lisäksi valtuusto päätti, että Kiinteistönhoidon toiminnasta tehdään selvitys, joka tuodaan valtuutettujen tietoon. 

Marke Tuominen esitys: ProAveraa koskevan muutosesitys, jota Lauri Lax kannatti. Äänestyksen jälkeen kaupunginahallituksen päätös astuu voimaan äänin 36-1, 5 äänesti tyhjää. 

Ääneseudun asuntojen osalta ei tullut muutosesityksiä, joten asia päätetään kaupunginhallituksen esityksen mukaan.

Lue hallituksen esitys tästä.

Vastaa

  1. Veki sanoo:

    Moniko työntekijä saa kritiikkiä äänekosken kaupungissa kun tekee työtä että yhteiskunta pyörii, maksaa palkallaan menonsa ja elämisensä. Voi kiitos siitä kun saan olla työssä.

  2. Veronmaksaja sanoo:

    Samaa valvontaa näyttäisi kaipaavan Ääneseudun Asunnot Oy. Tälläkin hetkellä kilpailuttavat puitesopimuksia asuntoihin vastoin nykyaikaisia, hyvien rakennustapojen mukaisia suunnitelmia. Kosteiden tilojen lattiat suunniteltu toteutettavaksi ilman vedeneristeitä Akryylibetonilla. Tämähän ei ole märkätiloihin soveltuva järjestelmä enää 2020 luvulla, mutta sitä ei jostain syystä Äänekoskella tiedetä.

  3. Veli Veikko sanoo:

    Elisabeth Rehn sanoi jossain yhteydessä, että kaikki mätä puhkeaa aikanaan. Olen kaikenlaista jo kuullut kiinteistönhoidon, kaupungin ja vuokra-asuntojen yhteisistä bisneksistä ja tietenkin tähän voidaan lisätä Äänekosken Energiakin. Nytkö se mätä puhkeaa Äänekoskella? Jo oli aikakin. Takavuosina hankintalakia rikottiin tai siis ”rikottiin”, mutta nyt on vähän niin kuin jo eri asiasta kyse. Virkamiehet eikä luottamushenkilöt toimi eikä hoida mandaattiaan. Paikallisia yrityksiä tulisi suosia, mutta lainmukaisuudesta tulee huolehtia aina. Mielestäni voisimme purkaa koko kiinteistönhoitoyhtiön. Olemme ison asian äärellä, totesi Tani ja Veli Veikko komppaa.

  4. kerttu sanoo:

    antakaa ihmisten tehdä työtä. koulut ja päiväkodit ja terveyskekskukset ja ja ja eikö ihmisillä ole oikeus työhön….. poteeko opettajat hoitajat fysioterapeutit kouluavustajat labrat ymym huonoa omaatuntoa koska saa työskennellä ja on työpaikka.

    1. Pelvek sanoo:

      Tottakai ihmiset työnsä saavat tehdä. Urakoiden kilpailutuksesta tässä on kyse, eikä työntekijöistä. Kiinteistöhoidossa ei ole fysioterapeutteja eikä opettajia, ainakaan virassa. 😉

    2. Sanna Pellinen sanoo:

      Oletko Kerttu istunut niissä pöydissä missä päätetään toimia vastoin lakia?
      Jos et, niin eikö olisi vain työntekijän OIKEUS työskennellä työnantajalle, joka toimii lain puitteissa?

    3. Uppoava Laiva sanoo:

      Onko Kerttu istunut pöydissä joissa tietoisesti rikotaan hankintalakia?
      Jos ei, niin eikö ole työntekijän oikeus työskennellä työnantajalle joka noudatta Suomen lakia?

  5. Körttihai sanoo:

    Tahtoo tuo” kilpailutuskin” olla välillä niin ja näin. Saattaa käydä, ja on käynytkin että muodostuu niitä hyvä Veli verkostoja(Siinä sai ihmetellä veljiensä tekosia, kun kaikki meni yhdelle). Näyttää nyt asia alkaneen kiinnostaa montaa edustajaa, liekkö saadaan uusia toimijoita tänne meille. Politiikassa ne asiat yleensä alkavat kiinnostelemaan, kun oma hyöty on hakusessa.

  6. Petteri Nieminen sanoo:

    Äänekoskella on eletty kuin pellossa viime vuodet rahaa on tuhlattu ja tuhlataan edelleen.Halleja on tehty ja tehdään edelleen ja vielä tuleva lumetus järjestelmä veron maksajien riesaksi.On satsattu vain urheiluun ja kuviteltu sillä saadaan Äänekosken väkiluku nousemaan.Melkoista pilvi linnoisssa elämistä.PPP

    1. Kipinöi sanoo:

      Olisikin satsattu edes tasapuolisesti urheiluun. Huimahuimahuima, muitahan täällä ei vissiin olekaan. No, sentään on nykyään Kipinä joka näyttää mistä kana kusee! 😂🐓

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy