ÄKS

Henna Penttinen valtuuston puheenjohtajaksi

12.06.2023 18:25 (muokattu 12.06.2023 20:49)
Keskustan Henna Penttinen on Äänekosken kapunginvaltuuston puheenjohtaja. Kuvassa myös hallintojohtaja Aleksi Heikkilä (vas) ja kaupunginjohtaja Matti Tuononen.

Keskustan Henna Penttinen jatkaa valtuuston puheenjohtajana seuraaviin kuntavaalehin saakka.

 

Kuntalain mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.

Valtuuston puheenjohtajana kaksi vuotta toiminut Jari Halttunen ojensi puheenjohtajan nuijan puoluetorverilleen Henna Penttiselle. Kesäkuussa kaksi vuotta sitten aloittanut valtuusto päätti, että valta vaihtuu vaalikauden puolivälissä. Valtuusto päätti pysyä päätöksessään ja niinpä puheenjohtajien toimikausi on kaksivuotinen.

Valtuuston varapuheenjohtajina toimii neljä varapuheenjohtajaa. Valtuustokauden alussa lisättiin varapuheenjohtajien määrää yhdellä. Eensimmäinen pj  Seppo Ruotsalainen sd, Marko Laitinen, maltilliset, Piia Flink-Liimatainen kd ja Riikka Happo maltilliset.

Väistyvä puheenjohataja Jari Halttunen antoi onnenhalauksen Henna Penttiselle.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy