Alabama Ridersin ja Jimi´s Blues Bandin tanssijalan riehakkaaseen ilakointiin innostavasta ja toisinaan rouhean herkistelevästä bluesvaikutteisesta rockista ei voi olla pitämättä.
ÄKSrockin perjantai-illan Ravintola Kallion kattauksesta vastasivat pitkän linjan soittajat, joiden varmaa otetta ja riisuttua lavaesiintymistä ei voinut olla kuin ihailematta. Illan toiseksi viimeisenä esiintyjänä soittanut Jimi´s Blues Bandin herkimmät vedot saivat yleisön pyörähtelemään askelia lähekkäin toinen toistaan.
Perjantain nostalgisoinnit, suomi- ja bluesrockit päättyivät Jarkko Martikaisen soolokeikkaan.
Lauantaina on vuorossa Stam1nan covereita tarjoileva Rä1minä ja ÄKSrock-comebackin tekevä Pilvilinna, joka soitti aikoinaan tunteellista, suomenkielistä poprockia erottuen sillä aikansa massasta. Circus Around soittaa rouheaa indierockia ja Kimmo Kouri & The Lynx hallitsee viihdyttämisen taidon.
Lauantain ja samalla tapahtuman päättää Indica.
ÄKSrock lauantaina 17. toukokuuta kello 21 alkaen Ravintola Kalliossa ja Pub Markuksessa. Liput 12 euroa/ ilta, K-18. Lisätietoja tapahtuman nettisivuilta.

Alabama Riders on saanut lantion liikkeelle ja jalat vatkaamaan jo 25 vuotta.

Jimi´s Blues Band on soittanut jo kymmenen vuotta southern rockia ja bluesvaikutteita yhdistelevää musiikkia.