ÄKS

Hetki kirkon tunnelmassa – ota mukaan vaikka kutimet

31.03.2016 14:15
Äänekosken kirkoissa järjestetään kevään aikana luovia hiljentymisen hetkiä. Ensimmäinen on torstaina 31. maaliskuuta.

Kevään aikana Äänekosken kotikirkot tulevat tutuksi uudella tavalla. Neljä kirkkoa kiertävä ”hengellisen luovuuden ilta” antaa mahdollisuuden tulla kirkon puhuttelemaksi.

Äänekosken useat kirkot ovat yksi seutukuntamme suuri rikkaus. Jokainen kirkko puhuttelee omalla tavallaan.

Hengellisen luovuuden iltaan voi tulla istumaan ja pysähtymään. Iltaan voi ottaa mukaan pientä askaretta kuten kutomista, lukemista, piirtämistä tai maalaamista.

– Paikalle voi tulla myös tyhjin käsin. Ajatuksena on antaa itsellesi aikaa kirkon tunnelmassa, diakoni Katja Nuuhkarinen kertoo.

Ilta alkaa hartaudella ja päättyy iltateehen ja –virteen. Hengellisen luovuuden ilta alkaa viideltä ja päättyy kahdeksalta mutta osallistua voi koko illaksi tai vain osaksi iltaa. Ilta tarjoaa osallistujalle hiljaisuuden lisäksi myös kuultavaa.

Kirkossa soi ajoittain musiikki ja siellä luetaan psalmeja. Ilta on jokaisessa kirkossa oman näköisensä.

– Hengellisen luovuuden iltaan on tervetullut jokainen joka kaipaa pysähdystä kotikirkon tunnelmassa, Nuuhkarinen sanoo.

Hengellisen luovuuden illat Äänekoskella:

To 31.3 klo 17-20 Konginkankaan kirkko
To 7.4. klo 17-20 Sumiaisten kirkko
To 14.4. klo 17-20 Suolahden kirkko
To 28.4. klo 17-20 Äänekosken kirkko

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy