Millä etäisyydellä, tai kuinka lähelle toisen tontin rajaa, laituria, rantaviivaa, mökkiä tai saunan nurkkaa voin mennä kalastamaan jokamiehenoikeuteen vedoten? Esimerkiksi Suojärvestä on tullut lohien istutuksen myötä kalamiesten tirkistelypaikka. Airot kolisevat rannalla asuvien laitureihin, ja hienotunteisuus on kateissa kun talojen pihoihin tiiraillaan samalla kun koitetaan saada kalaa koukkuun. Jotkut venekunnat nousevat jopa ihmisten takapihoille onkimaan.
Mitä tuumaa ympäristöministeriön ylitarkastaja Pekka Tuunanen.
– Kalastuslain 39 §:n mukaan jokamiehenkalastusta ei saa harjoittaa niin lähellä toisen asuttua rantaa tms, että siitä aiheutuu tarpeetonta haittaa tai häiriötä. Merkeillä varustetun pyydyksen suojaetäisyys on 50 metriä. Tapauskohtaisesti kotirauhan suojaetäisyys voi olla muukin kuin kalanpyydyksiä koskeva 50 metriä. Eli kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella ei ole kalastusoikeutta. Ongelmana on, ettei kotirauhan piirin laajuutta ole metrimääräisesti määritelty. Veneellä ei saa häiritä rannalla olijoita (vesiliikennelaki). Tässäkään ei ole etäisyysmääritelmää siitä, kuinka lähellä rantaa saa ajaa.