Risto Tuulensuun ajatuksesta lähti käyntiin Toini Niskaselle myönnetty Lions Liiton valtakunnallinen kunniamaininta. Niskanen on otettu saamastaan huomiosta.
Toini Niskanen otti kunniakirjan ja kukkaset vastaan yllättyneen onnellisena. Risto Tuulensuu päätti hakea Niskaselle huomionosoituksen suuresta ja pyyteettömästä hyväntekeväisyystyöstä, jota hän on Tansaniaan antanut. 28 vuotta sitten alkanut avustustyö jatkuu yhä edelleen.
– Minä ihmettelin, kun viime talvena Risto soitti ja uteli, mitä minä siellä Tansaniassa oikein teen. Hän ei kertonut mitään, että on minulle tällaista huomionosoitusta hakemassa, Niskanen huokaa.
LIONS LIITON myöntämä kunniakirja myönnettiin Toini Niskaselle – Tansanian hiljaiselle hyväntekijälle. Kunniakirjan ojensi Risto Tuulensuu
Kunniamaininta tuli, kun KehyApu Ystävät ry:n -kirpputorien myötä on Tansaniaan saatu rakennettua pienimuotoinen orpojen opiskelijoiden koti, sekä koteja perheille, kuten myös peltikattoja ja ulkovessoja ym. Niskanen on organisoinut kummilapsitoimintaa, ja rinkiin on päässyt yli 60 autettavaa, uusia tulossa vähän koko ajan. Kummitoiminnalla heidän elinolosuhteitaan on saatu parannettua sekä mahdollistettua koulunkäyntiä.
– Perustamani KehyApu Ystävät ry on hyväntekeväisyysjärjestö, joka parantaa hädässä olevien ihmisten asemaa ja edistää tasa-arvoa, Niskanen linjaa.
84-VUOTIAS Niskanen pitää tietokoneellaan tiiviisti yhteyttä projektiin kummipoikansa Anthonyn kautta. Anthony skannaa Niskaselle kuitit, ja sähköpostilla ne lähtevät eteenpäin kummeille sekä lahjoittajille.
– Olen niin onnellinen, kun pääsen myös seuraamaan Anthonyn ja hänen perheensä elämää, Niskanen sanoo.
Asian liikkeelle laittanut Tuulensuu on iloinen, kun Lions Liitto tarttui hänen antamaansa vinkkiin.
– Toini on ansainnut tämän tunnustuksen, Tuulensuu sanoo käsi sydämellään.
Hieno kunnianosoitus Toinille..Kiitos Risto!!!