ÄKS

Hodareilla hyvää lapsille ja nuorille

11.08.2018 09:10
Suolahden R-kioskin väki lahjoilli MLL Suolahdelle tuhat euroa.

 

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suolahden osasto sai iloisen yllätyksen heinäkuun lopulla, kun Suolahden R-kioskin väki lahjoitti yhdistykselle tuhat euroa. Rahat ovat peräisin R-kioskien välisessä välipalamyynti-kisassa pärjäämisestä.

– Kahdeksan koko maassa parhaiten välipaloja, eli esimerkiksi hodareita, myynyttä pistettä saa tuhat euroa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Aika hyvin myyty, Ärriä on Suomessa nimittäin yli 500, kertoo Suolahden R-kioskin yrittäjä Kirsi Sinijärvi.

SUOLAHDEN ÄRRÄN väki ei kauaa joutunut oikeaa kohdetta pohtimaan.

– MLL oli oikeastaan ainoa hyväntekeväisyyskohde, jota mietittiin. Halusimme kohdentaa rahat nimenomaan lapsille ja nuorille, Ärrän myyjä Tuija Suikka sanoo.
– On myös hyvä, että raha jää oikeasti tähän Suolahteen, Ärrän myyjä Satu Hatakka lisää.

MLL Suolahti on pieni, mutta virkeä paikallisyhdistys, jolle tuhat euroa on suuri määrä rahaa.

– Tämä on todella hienoa. Olen vieläkin ihan häkeltynyt, kun tämä tuntuu niin isolta rahalta, MLL Suolahden Eija Kivelä sanoo.
– Suolahdessa toimii muun muassa perhekahvila, jonka toimintaan tätä rahaa voidaan ohjata, MLL Suolahden Paula Pekonen sanoo.

R-KIOSKEILLA on jatkuvasti käynnissä välipalamyyntikisa, joten mikäli hodareille ja muille välipalatuotteille löytyy Suolahdesta tarpeeksi ostajia, voi tonnin lahjoitus osua Suolahteen vielä uudelleen.

– Seuraava lahjoituskohde on Suolahden Urho, joka myös tekee paljon nuorisotyötä, Sinijärvi sanoo.
– Jos me lyötäisiin rahat yhteen, voitaisiin yhdessä järjestää aikamoinen spektaakkeli, Kivelä innostuu.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy