Keitele-Museo kiinnostaa kansainvälisesti. Tällä kertaa Wanhalle Asemalle saatiin vieraaksi bussilastillinen saksalaisia höyryharrastajia.
Hienosti kunnostettu höyryveturi keräsi ulkomailta tulleita katseita.
– Vanha asemarakennuskin on kaunis ja hyvässä kunnossa, ihailee saksalainen Martin Kissler syyskuun lopun sunnuntaina Suolahden vanhassa satamassa ja kehuu myös maisemaa järvelle. Tuuli riepottelee ulkoilutakin helmoja ja ruskassa loistavaa radanvarsipöheikköä. Ajoittain sataa tihuuttaa. Ei siis mikään turistin ihannekeli eikä vuodenaikakaan.
Möljässä, kiskojen keskellä parveilee kuitenkin nelisenkymmentä rautatieharrastajaa eri puolilta maailmaa. Väkeä on Japanista asti, mutta valtaosa tulee keskisestä Euroopasta. Saksalaisia on eniten.
Huomion kohteena on kiskoilla puhiseva ja väliin höyryn ympäröimä Pikku Jumbo-veturi, jonka mustankiiltävään kylkeen on suunnattu monta kymmentä kameraa. Höyrypilli vislaa. Postivaunu on kytketty ja yhdistelmä lähtee liikkeelle. Väki seuraa joukkona ratapihalla edes takaisin ajelevaa junaa.
Kissler kertoo harrastaneensa rautatiehistoriaa ja veturibongailua jo nelisenkymmentä vuotta. Pisimmillään matka on suuntautunut Kiinaan asti. Nyt ollaan Suomessa ja Suolahdessa.
– Kaikki rautateihin liittyvä kiinnostaa minua. Ratapihat, rakennukset, sillat, tekniikka ja ajokalusto, mutta erityisesti höyryveturit vetävät puoleensa, hän hehkuttaa puuskuttavan Pikku Jumbon kupeella.
Kissler kertoo asuvansa Stutgartissa ja työelämä on sujunut rautateiden palveluksessa.
Ruskakin saa kehuja.
– Valokuvista tulee erityisiä myös taustan puolesta. Musta veturi värikästä lehtipuustoa vasten. Prima!
Hieman vakavaksi harrastajan vetää vanha veturitalli ympäristöineen, jossa kunnostuksen ja siistimisen tarve on ilmeinen. Myös ulkosalla seisovat vaunut ja tallin kupeessa seisova huonokuntoinen veturi huolestuttavat.
– Kai näistäkin tullaan pitämään huolta, eikä päästetä rappeutumaan, Kissler tiedustelee ja tutkailee heinikon ympäröimää Pikku Jumboa.
– Tässä on halkolämmityksen piippu, joka ehkäisee kipinöintiä. Tuossa toimivassa on koksille tarkoitettu hiilipiippu, asiantuntija valistaa.
Ilonaihe on museon uusi kalustohalli.
– Tässä on oikeaa otetta historian vaalimiseen ja elävöittämiseen, hän kiittelee. Vieras odottaa mielenkiinnolla myös edessä oleva ruokailua Vanhalla asemalla.
– Miljöö on varmasti tunnelmallinen, hän tuumailee.
Ryhmän matkaohjelmaan kuului erilaisia rautatiekohteita ympäri Suomea. Edellisenä päivänä oli tutustuminen ollut Haapamäen veturipuistoon.
Keitele-Museon talkoolainen Ilkka Herpman kertoo kuinka vierailuun on valmistauduttu pitämällä veturissa pientä lämpöä päällä jo usean päivän ajan.
– Meitä on semmoinen parinkymmenen hengen harrastajan porukka, josta löytyy väkeä erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestelyihin museolla.
Hän kertoo, että höyryveturin kuljettamiseen tulee porukkaa kauempaa, sillä siihen tarvittavia papereita ei ole paikallisilla harrastajilla.
– Dieselveturiin ja lättähattuun kuskeja löytyy lähempääkin ja vuoden mittaan on tehty useita reissuja ja oltu mukana tapahtumissa.
Herpman kertoo, että hienossa kunnossa ja muutaman vuosikymmenen takaisessa kuosissa oleva ravintolavaunu kiinnostaa tilaisuuksien järjestäjiä.
– Sillä on tehty juhlareissuja Äänekoskelle ja Saarijärvelle, joissa on ollut sitten ravintolaruokailu. On ollut merkkipäiviä ja häähumua.
Herpman korostaa, että vaunun voi vuokrata myös ilman veturia ratapihalla, vaikkapa kokousta tai kahvitilaisuutta varten.
Miljöö on autenttinen ja takavuosien tunnelmaa piisaa, hän kehuu. Talvellakin tilat saadaan lämpimiksi nopeasti ja käytössä on kaikki ravintolan varusteet. Tilaa on mukavasti noin puolelle sataa osallistujalle.
– Muutaman tunnin vuokra ei paljoakaan kukkaroa kirpaise, Herpman vakuuttaa.
Museota ylläpitää Keitele-Museo Oy, josta kaupunki omistaa 87%.
