ÄKS

Huijaussoittoja Äänekosken terveyskeskuksen nimissä

29.09.2022 12:22

Äänekoskelaisille on tullut huijaussoittoja Äänekosken terveyskeskuksen nimissä suolistoseulontaan liittyen.

 

Tiedoksi kuntalaisille: Suolistoseulontakutsut tulevat Fimlab Oy:ltä kotiin kirjeitse.  Seulontaan ei kutsuta siis puhelimitse, kuten huijaussoittaja puhelussaan kertoo. Myös seulontatulos ilmoitetaan henkilökohtaisesti kirjeellä. Jos seulonnan perusteella on aihetta jatkotutkimuksiin, seulontaan osallistuvaa ohjeistetaan olemaan yhteydessä itse terveyskeskuksen seulonnasta vastaaviin hoitajiin.

Seulonnan jälkeen tutkimuksiin liittyvät mahdolliset puhelut eivät myöskään tule ns. tuntemattomasta numerosta, vaan Äänekosken terveyskeskuksen tähystyshoitajalta, jonka puhelinnumero näkyy puhelun saajalle kokonaisuudessaan. Näin puhelun saajalla on mahdollisuus tarkastaa, että soitto tulee oikeasti Äänekosken terveyskeskuksesta.

Kuntalaisia varoitetaan puhelimitse tapahtuvasta henkilötunnusten kalastelusta – seulontaan osallistuvien henkilötiedot ovat Äänekosken terveyskeskuksen käytettävissä, joten terveyskeskuksesta päin ei soiteta ja kysytä henkilötunnuksia kutsun lähettämiseksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy