Tukka taakse ja taisteluun. Huiman naiset ottavat Peli-Karhuista mittaa Suomen cupin välierissä lauantaina Lappeenrannassa.
Naisten Suomen cupin Final Four -turnaus käynnistyy lauantaina Lappeenrannassa kotkalaisjoukkue Peli-Karhujen ja viime talvena cupin finaaliin selviytyneen Äänekosken Huiman kohtaamisen merkeissä. Peli-Karhut lähtee välierään voittoputkessa, kun taas Huiman iskukykyä ovat verottaneet takapelaajien loukkaantumiset.
Viime keväänä SM-pronssia saalistanut Peli-Karhut on ollut alkutalvella kenties SM-sarjan kuumin joukkue. Kotkalaiset jyräävät cupin Final Fouriin seitsemän ottelun voittoputkessa ja ovat kärsineet viimeisimmän tappionsa lähes kaksi kuukautta sitten.
Peli-Karhujen päävalmentaja Seppo Kurjen mukaan syy joukkueen vahvaan talveen on yksinkertainen: terveys.
? Alkukaudella meillä oli lähes joka pelissä 3-4 pelaajaa sivussa, mutta joulukuusta alkaen olemme päässeet harjoittelemaan koko joukkueella. Kun pääsee treenaamaan hyvin, tulos näkyy heti kentällä, Kurki hymyilee.
? Cupiinkin olemme tulossa täysikuntoisena. Kaisa Höök oli vielä viikko sitten flunssassa, mutta sekin näyttää olevan takana päin.
Äänekoskelaiset ovat saaneet kahdessa keskinäisessä kohtaamisessa huutia Peli-Karhuilta selvin lukemin, ja Kurki odottaakin lauantain kohtaamista itsevarmana.
? Huima sopii meille vastustajana erittäin hyvin. Olemme olleet todella vahvoja takakentällä, kun taas Huimalla on vajausta juuri takapelaajaosastolla. Meidän tulee tietenkin olla hereillä heidän korinalusuhkaansa vastaan, arvioi Kurki.
Kaiken nähnyt Reetta Piipari (170 cm/33 v) ja SM-sarjan parhaiden korintekijöiden joukkoon ryminällä noussut Linda-Lotta Lehtoranta (175/21) muodostavat PeKan takakentän iskuduon, ja penkiltä voimaa tuovat heittäjät Anissa Pounds (173/20) ja Lotta Richter (172/21) sekä tehokkaan paluun pääsarjatasolle tehnyt Kaisa Höök (173/31).
Isossa päässä Peli-Karhuja kannattelevat amerikkalaiset Korinne Campbell (183/24), Miriam McKenzie (178/22) sekä Shenita Landry (188/25). Forssan Alusta Kotkaan siirtynyt Juta Jahilo (186/28) on puolestaan jo ehtinyt edustaa toista joukkuetta SM-sarjassa, eikä siksi ole edustuskelpoinen cupissa.
VIIME KAUDELLA sekä cupin hopeaa että SM-hopeaa saalistanut Äänekosken Huima uudistui kesällä lähes täydellisesti päävalmentaja Mervi Nurmea sekä paria avainpelaajaansa lukuun ottamatta.
Uudistuksista huolimatta Huiman paletti pysyi erinomaisesti koossa aina tammikuun puoleenväliin, jolloin sairastumiset ja loukkaantumiset alkoivat tiputtaa perinteistä joukkuetta SM-sarjan kuntopuntarissa. Viime viikkoina Huiman rotaatiopelaajista ovat olleet sairaslistalla Emmi-Julia Nurmi (164/18), Salla Viitanen (167/25), Ulriikka Latvala (173/17) ja ?supertulokas? Riina Kärkkäinen (166/15) ? kaikki takapelaajia.
? Onhan tämä ollut vähän eriskummallinen tilanne, kun olemme joutuneet peluuttamaan Kenya Robinsonia (182/42) ja Jasmin Hollidayta (182/22) takakentällä, Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi hymyilee.
? Peli on ollut vähän sekavaa, kun roolitukset ovat mitä sattuu, mutta parhaamme teemme joka pelissä.
Nurmi lausuu kiertelemättä, että Peli-Karhut on selvä ennakkosuosikki lauantain välieräottelussa.
? Kyllähän PeKa on ollut liikkuvuudellaan meille vaikea vastus. Lisäksi joukkueella on rotaatiossa kahdeksan heittotaitoista pelaajaa, mikä on mille tahansa puolustukselle haaste. Vaikea on löytää heikkouksia, joihin iskeä, Nurmi puhaltelee.
Robinsonin, Jasmin Hollidayn ja sentteri Swayze Blackin (188/23) korinalusuhka ovat kuitenkin Peli-Karhuille kova pala purtavaksi, jonka lisäksi Huiman kynnelle kykenevistä takapelaajista mm. Karoliina Rytkönen (172/17) on osoittanut kykynsä. Ilmaiseksi Peli-Karhut ei voittoa lauantaina hae, lupaa Nurmi.
? Sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä on onnistuttava täydellisesti, ja lisäksi mukana on oltava paljon onnea. Lähtökohdat ovat mitä ovat, mutta lähdemme taistelemaan.
Välieräpari pähkinänkuoressa
Edelliset kohtaamiset
· PeKa ? Huima 92?76 (PeKa: Campbell 22/6, Lehtoranta 20/2, McKenzie 14/8, Piipari 13/0/5 syöttöä. Huima: Holliday 26/9/3 riistoa, Black 22/10/2 blokkia.)
· PeKa ? Huima 91?53 (PeKa: Landry 17/8/7 riistoa, Campbell 16/8, Pounds 13/7. Huima: Holliday 20/8.)
Runkosarjassa
· PeKa 2. sija: 18-4
· Huima 7. sija: 11-11
Tilastovertailu
· Pisteet: PeKa 90,8 Huima 66,8
· Levypallot: PeKa 42,3 Huima 41,1
· 2p tarkkuus: PeKa 50,0% Huima 40,2%
· 3p tarkkuus: PeKa 35,7% Huima 33,8%
· Menetykset: Huima 21,6 PeKa 18,1
· Vastustajan pisteet: PeKa 70,5 Huima 71,0
Naisten cupin välieräottelu Peli-Karhut ? Äänekosken Huima Lappeenrannan Urheilutalolla lauantaina 9.2. klo 15:00 alkaen.
Lisätietoja: Naisten Suomen cup
http://www.basket.fi/sarjat/sarjan_etusivu/?season_id=62543&league_id=16