ÄKS

Huima aseeton kivikovan JyWen käsittelyssä

22.11.2015 15:05
Otto Jämseniltä löytyi rohkeutta ja taitoa haastaa JyWen puolustus.

Lauantaina Äänekosken Liikuntatalolla nähtiin koripallon II-divisioonan Keskisen alueen kärkiottelu,  kun kauden aiemmat neljä otteluaan voittaneet Huima ja Jyväskylän Weikot iskivät yhteen. Jännitysnäytelmää kärkiottelusta ei saatu, sillä ylivoimaisen materiaalin kyseiseen sarjaan omaava JyWe marssi helppoon voittoon koriluvuin 74–101 (18–23, 17–31, 18–35, 21–12).

– Ei pärjätty vielä, JyWellä on todella kova joukkue. Kaikki kunnia heille, Huiman päävalmentaja Pena Ranta myönsi. Näistä peleistä me opitaan todella paljon mitä asioita meidän pitää tehdä paremmin. Vaikka tottakai harmittaa ettei pystytty voittamaan, niin ei meidän ole syytä painaa päätä pensaaseen, Ranta vielä jatkoi.

Pena Ranta oli kaikesta huolimatta tyytyväinen ottelun antiin.

Pena Ranta oli kaikesta huolimatta tyytyväinen ottelun antiin.

Äänekoskelaiset sinnittelivät JyWen kelkassa hyvän puolustuksen ansiosta ensimmäisen vartin, mutta sen jälkeen vierailijat alkoivat vääjäämättä kasvattamaan eroa. Huima eli pitkälle hyvän kaukoheittopelinsä varassa, sillä korin alle ei juurikaan ollut asiaa. Siitä pitivät omalta osaltaan huolen JyWen 210-senttiset tornit Harri Keskitalo (12/9) ja Alexey Ekimov (10/5).

Puolustuksen stoppien jälkeen Jyväskyläläiset juoksivat murhaavalla teholla nopeita Henri Jokisen (19/11) ja Huima-kasvatti Joni Hautsalon (17/1) johdolla, jotka molemmat voisivat helposti pelata parikin sarjaporrasta ylempänä. Nopeisiin hyökkäyksiin lähtöä helpotti kummasti 50–21 voitetut levypallot.

Kasperi Häkkinen onnistui ainakin kertaalleen löytämään tilaa korin alta.

Kasperi Häkkinen onnistui ainakin kertaalleen löytämään tilaa korin alta.

Äänekoskelaisten selkeä ykkönen oli Otto Jämsen (19/6), joka haastoi kivikovaa vastustajaa kerta toisensa jälkeen. Positiivisena voi pitää myös sitä seikkaa, että kaikki Huiman pelaajat pääsivät pisteiden makuun ja kaikille tuli mukavasti peliaikaa sekä arvokasta kokemusta.

– Me ollaan nyt nähty, että meidän perustekemisen taso on noussut niin paljon, että pystytään pelaamaan laajalla rotaatiolla tässä sarjassa. Nyt vaan pitää tehdä lisää töitä, jotta taso riittää jossain vaiheessa myös JyWeä vastaan, Ranta tuumaili.

Eittämättä väärässä sarjassa pelaavan JyWen päävalmentaja Ville Karjalainen oli puolestaan tyytyväinen, että ensimmäistä kertaa tällä kaudella oli vastassa joukkue jolla oli yritystä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa.

Vastaa

  1. 97-98 Huima is best sanoo:

    Shocking news!!!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy