ÄKS

Huima ja JBA taistelevat välieräpaikasta

28.03.2024 17:40
Toivottavasti pystymme tarjoamaan kovan vastuksen,  päävalmentaja Tommi Koskinen kommentoi.

Runkosarjan loppuvaiheet toivat Huimalle playoffs-vastustajaksi Jyväskylän JBA:n. Ensimmäinen ottelu käydään torstaina 28.3. Jyväskylässä ja seuraava heti perään Äänekoskella sunnuntaina 31.3.

Huima eteni kevätkauden runkosarjassa tasaisesti voittojen ja tappioiden vuorotellessa. Pääasiassa kotiotteluissa joukkue oli voittoisa mutta vieraspelit olivat haasteellisempia. Joukkueet kohtasivat kaksi kertaa syksyllä, joista ensimmäinen ottelu päättyi Jyväskylän voittoon 88-76 ja toinen Äänekoskella pelattu ottelu samoin Jyväskylän 44-67 -voittoon.

Huiman parhaiksi pistenikkareiksi nousivat kauden aikana kovasti harjoitelleet ja peliään kehittäneet Core’von Lott ja Isaiah Lewis. Lott teki keskimäärin 22,7 pistettä peliä kohden (kevätkaudella jopa 30 pistettä per ottelu), kun taas Lewisin keskiarvo oli 20,9 pistettä (kevätkaudella 25). Kauden aikana Ian Uwamungu ja Kalle Kalin olivat myös tärkeitä avuja. Viime aikoina joukkueeseen liittynyt Duoth Gach on ollut kysymysmerkki pelikuntonsa suhteen mutta viimeisessä Raholan pelissä hän teki jo 30 pistettä.

– Olemme tyytyväisiä, että playoff-vastustajaksi valikoitui JBA. Pelit JBA:ta vastaan ovat olleet tasokasta koripalloa, mikä varmasti ilahduttaa myös kannattajia. Vaikka lähdemme ottelusarjaan selvänä altavastaajana, joukkueemme on paremmassa kunnossa verrattuna syksyn kohtaamisiin. Toivottavasti pystymme tarjoamaan kovan vastuksen,  päävalmentaja Tommi Koskinen kommentoi.

Vaikka Jyväskylä kärsikin kesän aikana merkittäviä menetyksiä, se on pelannut unelmakauden. Runkosarjan voitto oli lähellä mutta loukkaantumiset vaikuttivat lopputulokseen viime hetkillä. Joukkueen kantavia voimia ovat olleet Eino Pällijeff, Roope Filtness, Niilo Kärkkäinen sekä Juuso Salmi ja Elmeri Abbey, joista kahden viimeksi mainitun pelikunto playoffeihin oli vielä epävarmaa ennakkoa kirjoitettaessa. Kovan harjoittelun tuloksena JBA tulee olemaan todellinen koetinkivi Huimalle.

Tervetuloa Pankkarille sunnuntaina 31.3. klo 17.00. Huomioithan, että kausikortit (pl. Aitio Gold) eivät käy pudotuspeleihin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy