Tangomarkkinoiden yleisösuosikki Leif Lindeman loisti päätähtenä, kun Äänekosken Huima juhli 110-vuotista taivaltaan Liikuntatalolla lauantaina. Lindemanin Avec-yhtyeen solisteina esiintyivät myös Jenny Pasanen ja Sari Hänninen, äänekoskelaisia lauluntaitajia hekin.
Koska kyseessä oli juhlakonsertti, olivat muut ohjelmanumerot vähissä. Yksi liikunnallinenkin esitys sentään nähtiin, kun Huiman naisjaosto marssitti lattialle lasten ryhmän. Musiikillisen jumppahetken nimi oli Karhuperhe kävelyllä.
Tilaisuuden juontanut kaupungin vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen muisteli seuran historiaa ja kertoi juhlakansalle muun muassa ÄKSän äänestyksestä, jossa seuraa vuosina 1958–71 johtanut Aarne Nyholm valittiin kaikkien aikojen huimalaiseksi.
Viimeisenä ohjelmanumerona jaettiin kunniaa. Uutena huimalaisena seuran kultaisen ansiomerkin sai Heikki Myyryläinen. Samalla marssitti yleisön eteen kukitettavaksi muita viimeisen kymmenen vuoden aikana – eli satavuotisjuhlien jälkeen – vastaavan ansiomerkin saaneita. Osa oli tosin estynyt saapumasta paikalle.
Vuosina 2005–14 Huiman kultaisen ansiomerkin jossain muussa tilaisuudessa saaneet ovat: Timo Niskanen, Matti Kautto, Hannu Penttinen, Kari Parkatti, Pertti Gustafsson, Matti Hämäläinen, Harri Lahtinen, Hannu Kautto, Pirjo Sankari, Kai Kumpulainen, Mauri Rajakangas ja Tarja Pullinen.
Seuran uusia, syyskuussa valittuja kunniajäseniäkin muistettiin. He ovat Eero Hakonen, Pekka Lahti ja Pia Jauhiainen. Seuraa jo 21 vuotta johtanut Heikki Mäkinen oli viimeinen onniteltava, sillä puheenjohtaja on nyt myös kunniapuheenjohtaja.

Tervehdyspuheen pitänyt ja kunniapuheenjohtajaksi nimetty Heikki Mäkinen seurasi nuoremman polven huimalaisten menoa.

Huimalla on ja on ollut monenlaista jaostoa, vaikkeivat kaikki toimikaan tällä hetkellä aktiivisesti.