ÄKS

Huimalla ryhtiliikkeen paikka

25.10.2025 10:52 (muokattu 25.10.2025 13:17)
ommi Koskinen(vas) tänään sivussa, valmennusvastuun ottaa Otto Jämsen (oikealla)

Huiman hienot juhlat on juhlittu ja vaikka pelipäivä onkin aina juhlapäivä voidaan sanoa että luvassa on paluu normaaliin arkeen.

 

Edustusjoukkueen osalta juhlaottelu päättyi kelvollisen alun jälkeen tappioon vaikka voittokin oli tyrkyllä. Pelikauden toiseksi vastustajaksi saapuu lauantaina 25. marraskuuta toinen tuttuakin tutumpi helsinkiläisvieras kun Äänekoskelle saapuu Helsingin NMKY.

Parina viime kautena Namika ei ole sijoittunut aivan sarjan kärkipäähän vaan joukkue on koostunut pääasiassa nuorista tulevaisuuden lupauksista. Joukkueitten viidestä viime kohtaamisesta Namika on onnistunut voittamaan kolme viimeistä kun taas Huima vastaavasti pari sitä edellistä. Helsingissä viime ja edellisellä kaudella Namika on kuitannut niukat yhden pisteen voitot ja Äänekoskella edellissyksynä Namika voitti jatkoajan jälkeen pistein 85-90.

Tämän kauden osalta Namikalla on plakkarissaan kahdesta ottelusta voitto ja tappio. Avausottelussaan helsinkiläiset kukistivat Raidersin Järvenpäässä pistein 58-94 kun taas viime sunnuntaina Namika hävisi JBA:lle pistein 70-94. Paras pistemies on ollut aiemmilta vuosiltakin tuttu Lenni Hervola 15 pistettä per peli, peräti 209 senttinen Leo Tokoi on tehnyt pisteitä 14 per ottelu sekä 192senttinen Nikolas Kataja myöskin 14 pistettä. Hyvin peliä tekevän Lenni Hervolan mukana Namika kuitenkin joko seisoo tai kaatuu, joten tämä huimalaisten pitää tarkkaan muistaa. Joukkuetta valmentaa tuttuun tapaan Tuomas Oja.

Huiman kausi on alkanut kuten kolme tätä edeltävääkin pelikautta, kahdella tappiolla. Jotta trendi saataisiin viimeinkin poikki on joukkueen vaan kerta kaikkiaan osoitettava ryhdistäytymistä. 20 minuutin peli ei tule riittämään Namikaakaan vastaan vaan peliotteen on pysyttävä täysi 40 minuuttia. Löysäilyyn tai tyhmiin pallon menetyksiin ei ole varaa. Jokaisen on suoriuduttava vähän paremmin. 

Lite bättre sanoisi ruotsalainen. Ilon aiheitakin Huiman syksyyn on kuulunut. Malachi Rhodes on pelannut varsin hyvin. Kahden kierroksen jälkeen amerikkalainen johtaa sekä piste että levypallotilastoa sarjassa. 27,5 pistettä ja 14 levypalloa per peli. Myöskin Oulusta siirtynyt Julius Farin on suoriutunut hyvin. Hänen saldonsa on 12,5 pistettä per ottelu. Atte Metsälä pelasi etenkin Torppa pelin ekan jakson loistavasti. Tatu Kayser on onnistunut tekemään 7,5 pistettä per peli, muilla pojilla sen sijaan parantamista riittää että päästään omalle tasolle.

Päävalmentaja Tommi Koskinen joutuu jättämään ottelun väliin flunssan takia joten Otto Jämsen ottaa vastuun valmentamisesta tässä pelissä.

– Toivottavasti joukkue sisuuntuu ja antaa tukea Otolle petraamalla vähäsen tähän otteluun, Huiman riveistä kerrotaan.

Huima-Helsingin NMKY Pankkarilla la 25.10. klo 17

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy