ÄKS

Huimalle hieno voitto Kiimingin Riennosta

25.01.2015 20:47
Otto Jämsen oli vauhdissa etenkin ottelun ensimmäisellä jaksolla.

Äänekosken Huiman miesten edustusjoukkue pelasi sunnuntaina vuoden ensimmäisen kotiottelunsa Keskisen alueen II-divisioonassa. Vastustajaksi oli saapunut II-divarijyrä Kiimingin Riento, joka oli myös yksi sarjan kärkijoukkueista. Nuori äänekoskelaisryhmä ei kokeneempiaan kumarrellut vaan taisteli makean voiton pistein 80–65 (30–33).

– Eihän se kaunista ollut, mutta tämä riittää tässä vaiheessa. Tärkeät pisteet, kun on oli pari vaikeata matsia alla, Huiman päävalmentaja Pena Ranta tuumaili taiston tauottua.

Valmennushommien lisäksi Pena Ranta ehti välillä myös kentälle. Silloin peliä penkin päästä johti Peter Karvonen.

Valmennushommien lisäksi Pena Ranta ehti välillä myös kentälle. Silloin peliä penkin päästä johti Petter Karvonen.

Kaunista tai ei, mutta selvää on, että kauden aikana tehty työ alkaa tuottamaan tulosta. Äänekoskelaiset lähtivät otteluun todella kovalla vauhdilla, mikä varmasti hieman yllätti ainoastaan seitsemällä pelaajalla matkassa olleen KiiRi:n.

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin kotijoukkueelta ajoittain jopa sitä kaunista peliä. Nopeat ja puolinopeat hyökkäykset tuottivat tulosta, niinpä Huima karkasikin parhaimmillaan 11 pisteen johtoon. Vauhdista ja koriteosta vastasivat pääasiassa Otto ja Atte Jämsen.

Sunnuntaina hyvän ottelun pelannut Pekka Karvonen edustaa Huiman kokenutta osastoa.

Sunnuntaina hyvän ottelun pelannut Pekka Karvonen edustaa Huiman kokenutta osastoa.

Hiljalleen vierasjoukkuekin sai koneitaan käyntiin ja sen puoleen kenttään virittelemä trappi Huiman pelintekijään alkoi purra. Kotijoukkueella oli ajoittain suuria vaikeuksia saada palloa omilleen ja menetyksiä tuli runsaasti.

– Meillä on kyllä hyviä poikia, mutta kun on vaikeata, niin meinaa malttia loppua ja sitä kautta meidän paketti ei pysy kasassa, Ranta kertoi.

Puoliajalla Ranta sai kuitenkin paketin jälleen kasaan ja ote siirtyi jälleen Huimalle. Erityisen ilahduttavaa oli joukkueen taisteluilme puolustuspäässä ja levypalloissa. Kun nämä perusasiat olivat kunnossa, pääsi joukkue jälleen juoksemaan kenttää ja kapealla penkillä sekä hitaammilla jaloilla varustettu vierailija jäi vääjäämättä ulos voittokamppailusta.

Loukkaantumisen takia vasta kuukauden joukkueen mukana ollut Kasperi Häkkinen on tärkeä palanen Huiman korin alla.

Loukkaantumisen takia vasta kuukauden joukkueen mukana ollut Kasperi Häkkinen on tärkeä palanen Huiman korin alla.

– On meidän porukassa ihan hyvää ryminää, jos ollaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan niin levypalloissa pärjää pienempikin porukka, Ranta kehui omiaan.

Huiman pistemiehet: Otto Jämsen 18, Atte Jämsen 15, Pekka Karvonen 15, Kasperi Häkkinen 9, Pena Ranta 8, Jani Tuoriniemi 6, Ville Kivimäki 4, Jiri Soppi 3 ja Santtu Koivunen 2.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy