Suolahden seurakuntatalolla on käynyt kova kuhina sunnuntaina. Ihmiset ovat tuoneet paikalle kasoittain vaatelahjoituksia, jotka ohjataan turvapaikanhakijoille.
Refugees Welcome Äänekoski -ryhmän ylläpitäjät keräsivät ihmisten lahjoituksia 11–18 välisen ajan. Lahjoituksia oli neljän aikaan kertynyt pienen huoneen verran. Kassien päälle oli kirjattu, mitä pussukat ja laatikot sisälsivät. Vaatteita ja kenkiä oli naisille, lapsille ja miehille kaiken kokoisina.
– Olemme olleet ihan suu auki täällä aamusta asti. Väkeä on käynyt ihan hirveästi, ja on kyselty, että millon saa tuoda lisää. Yhtäkään negatiivista kommenttia ei olla kuultu koko päivänä, Elina Tarvainen sanoo.
Keräyksessä on saatu kasaan valtava määrä vaatteita ja liinavaatteita. Tarve ei kuitenkaan lopu tähän.
– Tarkoitus on pitää toinen keräyspäivä lokakuussa, kun tiedämme minkäikäisiä ja -kokoisia Keski-Suomen Opistolle tulee. Mutta nyt olisi tarve ainakin miesten kengille, Tarvainen sanoo.
Refugees Welcome ryhmä on hankkinut suoran puhelinnumeron, johon halukkaat vapaaehtoiset voivat ilmottautua. Kivilahden hätämajoitusyksikössä on sunnuntaina ongittu ja leivottu vapaaehtoisten opastuksella.
– Haluamme sanoa suuret kiitokset näille hiljaisille ja nöyrille auttajille, jotka ovat olleet Kivilahdessa auttamassa perjantaista asti, Tarvainen sanoo.
Pappi Minna Korhonen on seurannut turvapaikanhakijoiden arkea Kivilahdessa, jossa turvapaikanhakijoiden kiitollisuus näkyy.
– Nämä ihmiset ovat siellä ihan ihmeissään, että miten suomalaiset ovatkin niin ystävällisiä ja myötätuntoisia, Korhonen sanoo.
Kaikki hyväkuntoiset lahjoitukset ovat tervetulleita. Mitään ei myöskään heitetä pois. Lahjoitukset, jotka eivät mene käyttöön Suolahdessa toimitetaan esimerkiksi Jyväskylän vastaanottokeskukseen tai kirpputorille, jonka tuotto ohjataan turvapaikanhakijoille.
Äänekoskelaisten myötätunto on herkistänyt vapaaehtoisetkin lähes kyyneliin.
– Kaikki negatiivisuus, mitä on joutunut näkemään, on tämän päivän aikana kuin pois pyyhitty, Tarvainen sanoo.
– Hyvyys kasvaa kun sitä viljelee, Korhonen summaa.
Kiinnostaako vapaaehtoistyö turvapaikanhakijoiden kanssa? Ota yhteyttä Refugees Welcome-ryhmän ylläpitoon 044 9243907.
Kattokaapa näiden maahanmuuttajien pukeutumista. Merkkivaatteita, vain merkkivaatteita.
Ymmärrätte varmasti mitä tällä tarkoitan.
onko tietoa, kuinka PALJON ”merkkivaatteet” voisi maksaa Irakissa?? jos olet joskus suomen rajojen ulkopuolella käynyt, niin luulisi sinun tietävän.. samoja rytkyjähän me itsekkin ostamme, kun ulkomailla käymme.
Itku tulee… Voi kun meitä suomalaisia.. Kavereilla 500€ seteleitä ja me tyhmät annamme vaatteet ilmaiseksi pois… Sääliksi käy suomea.. Mitähän tulevaisuus on??
Upea henki oli srk-talolla kun kävin. Hienoa työtä ja ihan pikkasen hetken jopa olin vähän ylpeä kotipaikkakunnastani, pitkästä aikaa. 🙂
Aivan mahtavaa, kun luulette että ne pitäis teidän lahjoittamia vanhoja rytkyjä. Näyttää kaverit sen verta uusissa vaatteissa shoppailevan, että parempi lähettää nuo vaatteet venäjälle, jossa niistä tapeltais, kun ovat niin haluttua tavaraa.
Ei ne mamut huoli teidän ryysyjä! Katsokaa niitten vaatetusta on niin muotia päällä..
Kasvaako ne vaatteetkin kun niitä viljelee teiden varsille?
Tuskinpa niillä lapsilla merkkivaatteita on.
Millä lapsilla?
Ei oo tainnu pahemmin näkyä..