ÄKS

Hyvää mieltä jaossa kaupungintalolla

25.02.2016 15:25 (muokattu 25.02.2016 15:26)
Kaupungintalolla järjestetään torstaina 25. helmikuuta iloinen tapahtuma, jossa mutrusuut muutetaan iloisiksi hymyiksi.

 

Kohtaamo ja Äänekoskella toimivat Neurologiset vammaisjärjestöt ovat kutsuneet yleisön lisäksi paikalle positiivisia vieraita: Marja Korhosen, Mustikka-Oscarin ja koomikko Mikko Vaismaan.

Marja Korhonen on saarijärveläinen erityisopettaja, joka on noussut kansa tietouteen Häivähdyksiä- erityinen elämäni-kirjan myötä. Neliraajahalvaantunut nainen on positiivisuuden ja elämänuskon perikuva, joka luo ympärilleen periksiantamattoman hauskan fiiliksen.

Mustikka-Oscariksi ristitty Oscar Taipale on saanut kiitosta aina presidenttiä myöten. Marjanpoiminnasta bisneksen tehnyt 15-vuotias kaveri ei työtä pelkää, eikä sorru mutristelemaan.

Stand up-koomikko Mikko Vaismaa ilahduttaa illassa myös. Yksi suomen aliarvostetuimmista koomikoista kutittelee nauruhermoja, muttei sorru toisten mollaamiseen.

Mielensäpahoittajasta mielensähyvittäjäksi- tapahtuma kasaa yhteen iloista meininkiä, ja näyttää, että vaikka tilanne olisi kuinka ikävä, ei silti auta murjottaa.

Mielensäpahoittajasta Mielensähyvittäjäksi to 25.2. kello 18
Äänekosken Kaupungintalolla, kahvitus klo 17.30. Vapaa pääsy.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy