Äänekosken vapaa-aikalautakunnan keskiviikon kokouksessa hellitään ulkoilmasta nauttijoita niin kesä- kuin talvilajeissakin.
Liitokiekkoa pian myös Liikuntapuistossa
Frisbeegolfin harrastajat ovat toivoneet kaupungilta uutta rataa Äänekosken liikuntapuistoon. Vapaa-aikalautakunnan hyväksyessä esityksen liitokiekkoa pääsisi heittelemään uudelle 9-väyläiselle radalle jo tämän kesän aikana.
Vapaa-aikajohtaja tarjoaa hankkeen toteuttajille 1 300 euron avustusta tarvikkeisiin ja kaksi koria. Harrastajat ovat valmiita suorittamaan suurimman osan työstä ja hankinnoista yhteisillä talkoilla.
Liikuntapuiston radalle on tarkoitus siirtää osa rantapuiston koreista. Katso tarkempi suunnitelma radasta täältä.
Äänemäen tasaus ja levennys ensi laskettelukaudelle
Vapaa-aikalautakunta käsittelee myös Äänemäen tasausta kuitusavella. Tasauksen jälkeen mäki on käyttäjille turvallisempi ja kunnostus luonnistuu vähemmällä työllä. Kuitusaven lisäyksen yhteydessä tarkoituksena on myös leventää Äänemäen kakkosrinteen yläpäätä noin 10-15 metrillä. Levennyksen toteuttamiseksi on saatu jo lupa puuston poistoon.
Vapaa-aikajohtajan ehdotuksen mukaisesti tasaustyöt olisivat valmiina lokakuun loppuun mennessä.
Uusi hiihtohuoltorakennus palaneen tilalle
Viime joulukuussa palossa käyttö- ja korvauskelvottomaksi tuhoutuneen hiihtohuoltorakennuksen tilalle kaavaillaan nousevaksi uutta rakennusta marraskuulle 2014. Edellisen tavoin myös tämä uusi rakennus suoritetaan yhteistyössä ammattioppilaitoksen kanssa opiskelijatyönä.
Palanut rakennus oli vakuutettu vahinkoyhtiö Pohjolassa yhteensä 258 015 eurolla, jossa kaupungin omavastuu oli 30 000 euroa. Hankkeen rahoitus sisällytetään vuoden 2013 ensimmäiseen lisätalousarvioon ja vuoden 2014 talousarvion investointiosaan.
Vakuutusyhtiö on ilmoittanut maksavansa kaupungille ensi tilassa 220 000 €. Vapaa-aikajohtaja laatii vielä korvaushakemuksen väistötilojen käytöstä ja palaneesta kalustosta.
Lisää aiheista
16.5.2012 Häränvirran rantaan kaavaillaan frisbeegolf-rataa
18.12.2012 Hiihtokoppi paloi maan tasalle
22.4.2013 Kaupunginhallitus palautti hiihtarin rakentamisen uudelleen valmisteluun
Yhteistyössä ammattioppilaitoksen kanssa? No toivottavasti se rakennusprojekti ei nyt kestä kahta vuotta ja maksa pramean omakotitalon verran?