Natalia Lunttila edusti Äänekoskea näyttävästi aviomiehensä Tommi Lunttilan saatua kutsun itsenäisyyspäivän juhliin. Kuka on nainen keltaisen prinsessamekon takana?
Sini-valkoisessa työasussaan, Äänekosken terveyskeskuksella, Natalia Lunttilan muutaman päivän takainen pyrähdys valtakunnallisessa mediassa tuntuu jo melko kaukaiselta. Paluu arkeen Tampere-talon itsenäisyyspäivän konsertin jälkeen tapahtui vaivattomasti naiselle, joka pitää jalkansa tiukasti maassa.
– Eihän tässä nyt mitään julkkiksia olla, vaikka sellaista vastaantulijat vitsailevat ja onnittelevat meitä. Enemmänkin tämä oli valtava kunnia, Natalia pohtii.
Aviomies ja niin edunvalvojana, maanviljelijänä kuin poliitikkonakin toimiva Tommi Lunttila huokasi juhlien jälkeen, että tästä tulikin melkoinen pukujuhla. Eeva Kähärän Natalialle suunnittelema kirkkaan keltainen ja näyttävä mekko käänsi katseet ja kamerat kohti äänekoskelaista pariskuntaa.
– Oli uskomatonta, että sain Eeva tekemään minulle asun. Hänellä oli aikaa ottaa vain yksi tilaus. Kun väri piti valita, ajattelin, että pitkään olen keltaisesta mekosta haaveillut ja nyt minä sen teen! Natalia nauraa.
Yksi erityinen vaatimus suunnittelijalle kuitenkin oli:
– Meille on syntymässä lapsi kesällä, joten asun piti olla sen mukainen. Raskauden vuoksi jatkoiltakin lähdin aikaisemmin nukkumaan. Tommi jäi edustamaan meidän perhettämme.
Tyttö Viipurista Äänekoskelle
Perinteisiä kaavoja ei Natalian elämä todellakaan ole mennyt. 15-vuotiaana hän muutti hieman vastahakoisesti äitinsä kanssa Äänekoskelle, kun sukulaiset, ystävät ja sisarpuolet jäivät Viipuriin.
– Tulin juuri seiskaluokalle ja jouduin kiusatuksi, mutta sitä olin kokenut jo Venäjälläkin. Ajattelin, että se vain vahvistaa minua enkä jaksanut välittää.
Kaksikon muutettua Äänekoskella laittoivat äiti ja isäpuoli Gunnar Taipale nuoren tytön teinimallikouluun. Pieniä kisojakin kierrettiin ja vaikka Aurinko-tyton titteliä ei Äänekoskelta aivan napattu, niin Nataliasta tuli Vuoden Nainen erään kisan Lahdessa käydyssä finaalissa.
– Oliko se sitten taitojen kehittymistä vai mitä, mutta samaan aikaan kun sain Suomen kansalaisuuden, aloin myös menestyä kisoissa. Tein paljon promootiotyötä itsekin kiertelemällä ympäriinsä mallikansioni kanssa.
Unelmana toisten kauhu
Aivan hammaslääkäriksi ei Natalia päässyt ensimmäisellä yrityksellä opiskelemaan, mutta suuhygienistin opinnot Kuopiossa tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Kunhan sai päästä jotain suussa touhuamaan.
– Leikimme lapsina hammaslääkäriä paikkaamalla hiekalla ja syljellä puunrunkoja. Tämä oli juuri oikea valinta, sillä nautin olla ihmisten kanssa tekemisissä ja työkaverini ovat ihania, Natalia kertoo.
Kun Natalia lähti opiskelemaan, ajatteli hän ettei palaisi Äänekoskelle. Mutta täällä oli kesäisin töitä ja pian Natalia huomasi haluavansa takaisin kotiseudulleen.
– Tommin tapasin yksi kesä aivan palaneena yhteisen kaverin kautta ja ajattelin, ettei tästä mitään tule. Sitten yllättäen minä huomasinkin kiinnostuneeni hänestä ja pian olin esittämässä kovaa tyttöä maatilalla kananlantaa levittämässä. Alkuun se oli pieni järkytys kaupungissa kasvaneelle tytölle, Natalia nauraa muistoilleen.
Nyt kotona juoksentelee kolmevuotias Miro-poika, mahassa odottaa uusi tulokas ja terveyskeskukselta löytyy vakivirka. Täysin aikuiseksi ei 31-vuotias Natalia itseään halua kuitenkaan kutsua.
– Täytyy sanoa, että elämässä menee nyt kaikki hyvin. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että äiti toi minut Äänekoskelle.
Itsenäisyyspäivän juhlista hän vielä kiittelee, kuinka oli upeaa juhlia niitä veteraanien ympäröimänä, kaunista musiikkia kuunnellessa.
– Ja kun lapsikuoro lauloi Finlandian, ihan herkistyin ja taisi tuota ympäriltäkin nyyhkytystä kuulua. Kyllä se oli ikimuistoinen hetki, Natalia huokaa.
