ÄKS

Ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua – kiekko on pudonnut jään pintaan

26.08.2020 19:04 (muokattu 26.08.2020 19:24)

Äänekosken jäähalli, Suolahden jäähalli tai mikä nimi sillä tulevaisuudessa onkaan, on nyt korkattu käyttöön. Ensimmäinen ottelu on käynnissä. 

 

Hallin nimi on jakanut somessa tunteita joten toppuutellaan keskustelua hiukan, sillä ÄKSän saamien tietojen mukaan hallille pidetään nimikilpailu. Koronarajoitusten mukaisesti halliin otettiin vain sallittu määrä yleisöä, ja täten ei voi sanoa, että hallin seinät pullistelivat väkimäärästä, mutta sen voi sanoa, että tunnelma oli korkealla metallisissa kattopalkeissa saakka, kun Urho kohtasi kotihallissaan Jyväskylän D-kiekon.

– Nauttikaa näkemästänne, tuntekaa se takapuolessanne. Annetaan aplodit kaupungin suoraselkäisille päättäjille, annetaan aplodit ProAveran Antti Virmaselle, annetaan aplodit hallin rakentajille, kuului ensimmäinen kuulutus.

Ennen ottelua vietettiin hiljainen hetki edesmenneen jääkiekkomiehen, pitkän linjan valmentajan, Risto Pitkäsen muistolle. Tämän jälkeen saatiin kuulla suolahtelaissyntyisen  Antony Parviaisen esittämänä Finlandia, joka veti upeudellaan kylmän väreen läpi katsomon.

Viljo´s Ice Bar otettiin vastaan riemulla. Paikalle tulleet kiittelivät baarista kantautuvaa esteetöntä näkymää kaukaloon.

– Tämä on yhtä vippiaitiota koko baari, totesi eräs juuri huurteisen kouraansa saanut katsoja.

Urhon kioskia neljännesvuosisadan luotsannut Helena Hänninen kertoo, ettei ole ikävä Murskaamon kyökkiin.

– Täällä kaikki kiiltää uutuuttaan ja meillä homma hieman vaiheessa. Meillä paljon uutta opittavaa, ja se on vain mukavaa, Helena nauraa ja mittaa kahvia keittimeen.

Kuuluttamossa ollaan jännän äärellä. Pelin kellottajana toimiva Veikko Pekkala kertoo saaneensa tutusta uusiin laitteisiin pelin aattona. Jyri Makkonen on tunnetaan Urhon äänenä.

– Minulla alkaa kuuluttamossa 41. vuosi. Se on upeaa aloittaa uudessa hallissa, Makkonen sanoo.

ÄKS seuraa peliä. Tulossa video avausseremonioista

Veikko Pekkala kellossa, Jyri Makkonen äänessä ja Juuso Koskinen vastaa musiikista.

Uusitalon Erkki peukuttaa tuliterässä katsomossa.

Kiekko on jäässä ja peli käynnissä. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 0-0.

Katsomossa kannustettiin Urhoa!

Viljo´s Ice Bar herätti kiinnostusta. Matti Leppänen kertoo saaneensa hyvää palautetta.

Viljo´s Ice Barista käsin on hyvä seurata ottelua.

Urhon kioskin Helena tarjoaa kahvia ja pullaa. Makkaraakin tietty!

Vastaa

  1. Miina sanoo:

    Kiitos kauniista muistamisesta ja kunnioituksesta. Tätä urheilu parhaimmillaan on, Urho sen osaa.
    Risto oli niiiin valloittava ja osaava mies🌟

  2. Äksy äijä sanoo:

    Miksi ei pidetty hiljaista hetkeä veronmaksajille? Tai miksi ei annettu aplodeja veronmaksajille?l

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy