Viikonloppuna kahden äänekoskelaisravintolan lavoilla järjestetty ÄKSrock oli kova kattaus tunnelmointia, nostalgiaa ja upeaa lavakarismaa.
— Hieno aloitus tälle festarikesälle, totesi lauantai-illan kruunannut Indica tyytyväisenä keikkansa jälkeen.
Äänekoskella pari kertaa aiemmin keikkaillut yhtye kiitteli upeasti eläytynyttä yleisöä.
— Erityisen hienoa oli nähdä näin monta naista eturivissä!
LAUANTAIN KATTAUS ei takuulla jäänyt perjantain jalkoihin, kun tarjolla oli niin Kimmo Kourin upeaa ääntä ja persoonaa kuin Circus Aroundin sormet veressä soitettua revittelevää rockia.
Miten Circus Around on aina yhtä räjähtävä?
— Aina pitää vetää kovaa. Nää ihmiset on tullut katsomaan meitä ja maksaneet siitä, bändin laulaja Paje Pasanen tiivisti keikan päätteeksi.
LAUANTAI-ILLAN NOSTALGISISTA tunnelmista vastasi suomenkielistä poprockia esittänyt Pilvilinna.
90-luvun alkupuolella perustettu yhtyen esiintyi tapojensa vastaisesti vain kolme vuotta edellisen keikkansa jälkeen. Tähän mennessä keikkailutahti on ollut bändin hajoamisen jälkeen noin kymmenen vuoden periodeissa.
Lisää aiheesta:
18.5.2014 Mikä on Kimmo Kourin karisman salaisuus?
17.5.2014 Mikko, Jari ja Pete pistävät Staminan Räminäksi
17.5.2014 Herkkää tunnelmointia ja tarttuvaa musisointia – näin bluesrockin konkarit ihastuttivat
17.5.2014 YUP äänitti debyyttialbuminsa Äänekoskella – Martikainen palasi rikospaikalle
17.5.2014 Kiron levyn nimi meni puihin – kiitos Sini Sabotagen
16.5.2014 Gran´s Old Manin selkärangasta löytyi ”ihmeen hyviä biisejä”

Vuonna 2011 Pilvilinnan jäsenistöä nähtiin lavalla Tehas-nimellä, kun nimenomaista keikkaa varten harjoiteltiin uusia biisejä. Se ei ollut comeback niin kuin ei tämäkään tässä.

Circus Around oli paikallisista bändeistä ainoa, jonka riveissä soitti naispuolinen henkilö eli Kitta Kaipio basson varressa.

Lauantain pääesiintyjä Indica villitsi yleisön eläväisellä lavaesiintymisellään. Täydellinen vastapaino perjantai-illan mies ja kitara -konseptilla päättäneelle Jarkko Martikaiselle.