Perheväkivaltaa sekin, kun isä ottaa yhteen aikuisen poikansa kanssa. Äänekoskella vuosi sitten elokuussa tapahtunut välienselvittely päätyi käräjille, jossa isä sai sakkoja, poika vankeutta.
Lähes 50-vuotias äänekoskelaisisä löi poikaansa kerran nyrkillä vasempaan poskipäähän. Turvotusta ja punoitusta aiheuttanut isku toi isälle 30 päiväsakkoa ja maksettavaa 720 euroa.
Noin 25-vuotias poika otti iskun vastaan, mutta pisti saman tien paremmaksi. Kosto piti sisällään lyönnit kasvoihin ja kylkiin, kuristamista ja lattialle kaatamisen.
Poika jatkoi pahoinpitelyä potkaisemalla kengät jalassa isäänsä rintalastan päälle.
Teot aiheuttivat isälle hengistysvaikeuksia, nirhaumia, ihorikkoja, punoittavia läikkiä ja lisäksi rintakehään ja kylkeen voimakasta arkuutta.
Poika sai palkkiokseen ehdollista vankeutta 30 päivää. Isä ja poika olivat päässeet asiassa sopuun eikä kumpikaan esittänyt oikeudessa henkilökohtaisia vaatimuksia.