ÄKS

Isä painosti äitiä pahoinpitelemään lastaan – ei syytettä

27.09.2015 18:29

Oikeuslaitos joutuu usein puuttumaan riitaisiin avioeroihin, joissa esitetään syytöksiä puolin ja toisin. Näin kävi Äänekoskella, jossa epäiltiin molempien vanhempien syyllistyneen väkivaltaan jälkikasvuaan kohtaan.

Perheen äiti myönsi esitutkinnassa läpsäisseensä alaikäistä lastaan pari, kolme kertaa kevyesti jalkaan. Nainen väitti tehneensä tämän miehensä painostuksesta.

Nainen kertoi myös isän syyllistyneen väkivaltaan. Naisen mukaan mies oli myös pahoinpidellyt samaa lasta läpsäisemällä tätä vuoden aikana 5–6 kertaa käteen tai jalkaan.

Mies puolestaan kertoi äidin pahoinpidelleen myös toista perheen lasta lyömällä tätä avokämmenellä jalkoihin. Lisäksi mies kertoi, että lapsella on ollut kasvoissa ja käsissä mustelmia ja epäili näitä äidin aiheuttamiksi. Nainen kiisti teot.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä päätti jättää asiat sikseen. Syyttäjä katsoi, ettei pahoinpitelyistä ole selvää näyttöä. Esimerkiksi mustelmat saattoivat tulla pikkulapselle normaaleista leikeistä.

Vaikka nainen tunnusti muutaman läpsäisyn, ei syyttäjä vienyt tätäkään juttua oikeuteen. Teko-olosuhteet ja väkivallan määrän huomioon ottanut syyttäjä katsoi, että naisen syyllisyys oli kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Vastaa

  1. Vara Bara Mikko sanoo:

    Tästäki puuttuu nimet, ei pääse googlettaa…

    1. Alpo sanoo:

      No ei pääse ei, ja hyvä niin, koskapa ketään ei tuomittu. Silloin ihmiset ovat syyttömiä lain edessä.
      Suuntaa googlettamisintosi äidinkielesi kieliopin opiskeluun ynnä yleistiedon kartuttamiseen. Mitä juridiikkaan tulee, oikeudenkäyntiasiakirjoja voi pyytää käräjäoikeuden kansliasta ja oikeudenkäynnit ovat julkisia. OIkeuden ratkaisuja löytyy myös finlex.fi:stä (ei käräjäoikeuksien vaan ylempien asteiden).
      Käräjäoikeuden juttujen ja toiminnan seuraaminen paikan päällä on erittäin kasvattavaa, sillä yleensä siellä on asianomaisina silkkoja luusereita ja jutut sitä luokkaa, että pöyristyttää kansalaisten älyn puute. ”Tuo löi minnuu kännissä ja tekarit hajos” vs. ”Ite alako ärsyttämmään ja huuteleen”, eikä kummallakaan minkäänlaisia todisteita tai todistajia. Grillijonossa olivat potraa poikaa, mutta oikeudessa melkoisen hiljaisia eikä yhtään kaveria tukemassa.
      Suosittelen tutustumaan näihin asioihin ihan oikeasti eikä googlen avulla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy