Maailman hauskimman miehen tittelin voittanut stand up -koomikko Ismo Leikola esiintyy heinäkuussa Kartano Kievarilla.
Kevät puskee jo vauhdilla kohti kesää ja on aika julkaista Ismo Leikolan kesäkiertue. Los Angelesissa asuva oivallusten mestari odottaa jo kotimaahansa saapumista. Elo maailman viihdepääkaupungissa on yltynyt työrintamalla kiireiseksi ja ahkera keikkailu ja uran luominen saavat kaivatun hengähdystauon Suomessa – jos nyt tiukkaa kiertuetahtia voi hengähdystauoksi kutsua. Ainakin Hollywoodin hektinen elämä ja haasteellisuus vaihtuvat hetkiseksi lempeän kesäisen Suomen kiertämiseksi. Määrätietoinen työskentely Los Angelesissa on alkanut tuottaa tulosta.
–Kulunut talvi oli rankka, mutta hedelmällinen. Tekeminen nousi ihan uudelle tasolle sopivan edustuksen löytämisen myötä. Olen alkanut taas sopeutua uusiin kuvioihin ja oppinut valtavasti uutta. Työn alla on ensimmäinen englanninkielinen julkaisu, eli ”comedy special”, ja TV-puolellakin on projekti vireillä, Leikola keroo.
Ismoa manageroi nykyään Arsonhouse, joka luotsaa muun muassa maailmankuulua koomikkoa Gabriel Iglesiasia. Keikkailun laajentamisesta vastaa puolestaan Icon Entertaiment, joka järjestää kiertueita monille koomikkotähdille, kuten Bill Burrille ja Jeff Dunhamille.
Kesällä kuitenkin käymään Suomessa. Kiertue kattaa Suomen kauneimmat kesäpaikat konserttisaleista tanssilavoihin. Kilometrejä kertyy Helsingistä Rovaniemelle asti. Useimmilla paikkakunnilla päästään nauttimaan viime syksynä ensi-iltansa saaneesta Hyvät Naiset ja Herrat – show’sta. Muutamia erikoisennakko-keikkojakin on luvassa, kun Ismo esittää yleisön edessä ensimmäistä kertaa syksyn uuden shown matskua.
Ismo Leikola Kievarin Kesäteatterissa. 2.7. klo 18 Liput ennakkoon lippupisteestä