Äänekosken kaupunki on saanut korvausvaatimuksen rikkoutuneesta autosta. Mämmensalmentiellä tapahtunut sattumus ei kaupungin mielestä ole heidän vikansa.
Vaatimuksessa on kerrottu ajoneuvon kärsineen vahingosta, kun toisen edellä ajaneen ajoneuvon alta on paljastunut kivi, joka on osunut korvausvaatimuksen esittäneen ajoneuvoon ja aiheuttanut siinä öljypohjan rikkoutumisen. Tapauksella ei ole todistajaa ja edellä kiven yli ajaneen ajoneuvon rekisteritunnus ei ole tiedossa.
Korvausvaatimus perustuu kaupungin vastuuseen pitää ajotiet ja kadut kunnossa ja turvallisina. Vahingonkorvausvastuu perustuu tuottamukselle eli kadun kunnossapidosta vastuussa oleva on syyllistynyt johonkin laiminlyöntiin tai muuhun virheeseen.
Tekninen lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan keskiviikkona 6. toukokuuta. Rakennuttajapäällikön ehdotuksen mukaan kaupunki ei ole tiennyt esteestä eikä ole sitä tielle laittanut, eikä tällöin ole vastuussa sen aiheuttamasta vahingosta.
Ehdotuksessa mainitaan myös, että ”korvausvaatimuksen tekijän olisi tullut noudattaa ajoneuvoa kuljettaessaan sellaista tilannenopeutta, että kiven tultua näkyviin toisen ajoneuvon alta, olisi hänen tullut pystyä pysäyttämään oma ajoneuvonsa ennen kiveen osumista.”
Rakennuttajapäälikön perustelu ei ole pätevä. Esim. jos edellä oleva jarruttaa pieneläimen takia ja takana oleva törmää perään, korvataan edellä ajavan vakuutuksesta. Takana olevan ei voida edelyttää ehtivän reagoimaan tällaisessa tilanteessa. Tämä vastaa myös tätä kiveen ajamista. Voi tuntua hassulta, mutta näin ratkaisukäytäntö menee.
Kyllä pitää ajaa lähellä edellä ajavaa jos ei kerkeä autoaan pysäyttämään 40 km/h vauhdista. Ois pitäny vähän isomman välin ja ajanu rajoitusten mukaan niin ois auto säilyny ehjänä ja olisi voinut heittää kiven pois ajoradalta
Kuule, ihan nopeusrajoituksen mukaan ajelin, ja yritin väistääkin, mutta ei voinut kun vastaan tuli auto. Kokeile itse reagoida ja pysäyttää auto kahdessa sekunnissa, mikä on siis turvaväli taajama alueella!
Itse en pitäisi taajamassa kahden sekunnin reaktioaikaa. Tyhmä se on joka kirjan mukaan ajaa, eikä osaa suhteuttaa omaan reaktionopeuteensa.
Mitä jos kiven sijasta pusikosta olisi singonnut lapsi?
Kuinka kauan kivi on ollut tiellä? Onko kaupunki vastuussa jonkun tielle heittämästä kivestä? Pitääkö kaupungin työntekijöiden partioida katuja etsien kiviä joiden päälle varomaton autoilija saattaisi ajaa?
Kivi oli lähtenyt katukivetyksestä, ilmeisesti kaupungin työntekijöiden aurauksen seurauksena, ei niitä katukivetyksiä ihan tosta noin vaan irroitella! Ja todellakin tuo partiohan on loistava idea, ehdota ihmeessä kaupungille! Toivottavasti lapset kasvatetaan niin että eivät sinkoile pusikoista keskelle tietä! Oletko koskaan kuullut sellaisesta kuin hirvikolari? Eikös siinä ole kyse vähän samasta asiasta, reaktionopeudesta…aika paljon vaan niitäkin sattuu, huonoa tuuriahan se on!
Toivottavasti ne hirvet kasvatetaan niin etteivät sinkoile puskista tielle.
Hirvivaara-alueella tilannenopeudet hallintaan, katseen tarkkaus ympäristöön eikä kännykkään, sekä turvaväli edellä ajavaan.
Taajamassa sama, ei hirvien vaan muiden tienkäyttäjien suhteen. Kyseessä on kuitenkin alue jossa paljon lapsiperheitä ja vain se yksi katu jolla oma jalkakäytävä, jota pitkin kulkee jos jonkinlaista tallaajaa.
Kyseisen tien liikenteen nähneenä varoisin erityisen paljon mahdollisia häiriötekijöitä, ei vain tielle pomppivia kiviä vaan kaikkea, ja se mielessä ne ajonopeudet, turvavälit ja valppaus.
Samaa erityishuomiota kuuluttaisin ala-asteikäisten koulumatkojen aikaan koko taajama-alueella. Niistä kun ei aina tiedä.
Mitä tuohon aiemmin kommenteissa mainittuun kahden sekunnin sääntöön tulee, niin kyllä se jalan polkaisu jarrupolkimelle onnistuu melko lailla yhtä nopeasti kuin se mitä nyt tapahtui, eli huomioit kiven, aioit kääntää rattia väistääksesi, huomioit vastaantulijan ja tyynesti karautit kiveen.
Jos se jalka vain olisi reagoinut yhtä nopsaan kuin kädet ja pää niin olisi siinä ainakin vauhtia saanut hidastumaan jos ei kokonaan pysähtymään.
Ikävä sattumus kyllä, varmasti harmittaa, mutta en näkisi kaupunkia syyllisenä tähän. Jos kivi ei ole muita haitannut niin että olisivat sitä siirtäneet ei se ole voinut olla siinä kovin kauaa, jolloin kaupungin edustaja tai työntekijä ei ole voinut ehtiä siihen reagoida. Jos taas kivi on ollut siinä kauan niin silloin rakoilee uskoni muihin tienkäyttäjiin, ei kaupungin tiestön kunnossapitoon, koska kyseistä kiveä ei ole siirretty.