Äänekosken Teatterin Iso Tyttö -näytelmä saa tuotua tunteet myös syvälle Painotalon katsomoon.
Kun on ylittänyt jo 60-vuoden rajapyykin, uppoaa Äänekosken Teatterin Iso tyttö -näytelmän teksti kun kuuma veitsi voihin.
Iso Tyttö kertoo naisena olemisen vaikeudesta. Että kuinka nainen saa tarpoa läpi elämänsä tyynet ja myrskyt heittelevien hormonien ja vaihdevuosien maustamana.
Esitykseen oli helppo samaistua, sillä teksti noudatteli lähestulkoon oman elämänkokemuksen kaavaa, jota käsitellään rankasti ja huumorilla. Kun nainen – nuorison suulla sanottuna – ragee, on rakentava keskusteluyritys epätoivoinen yritys. Tämä miehille kullan arvoiseksi vinkiksi.
Itselleni näytelmä toi helpotuksen huokauksen: että joku muukin on romahtanut joulupöydässä, kuin minä! Kun satsaa täysillä töiden ja kotitöiden sekä yhteiskunnan vaatimusten suossa, ja siinä samassa koettaa räpiköidä suuren juhlan tuntua, ei tarvita kuin pieni sana, tai pieni epäonnistuminen, niin se olikin sitten siinä. Se joulun tunnelma nimittäin.
Ensi kertaa näyttämölle astunut Sinikka Halminen kertoi riipaisevalla tavalla paineista, joita ulkonäköön liitetään. Milloin olet liian lihava, liian laiha, liian pitkä tai kovasti lyhyt, että kuka sen määrittää milloin olet sopiva. Sinä itse, jos vain olet ja uskallat olla rohkeasti sellainen.
Ritva Lehtonen on syntynyt komedienneksi! Hänen hahmonsa on herkullinen alusta loppuun saakka, pistää nauramaan vedet silmissä ja tajuamaan, että vaimo on nöyräksi syntynyt palvelija, se on ilmeisesti sisäänrakennettu naisen ominaisuus.
Jokainen näyttelijä oli oman elämänsä oivallinen tulkki. Susanna Koukkunen kiteytti tunnemyrskyn loistavasti: kun saa välillä purkaa paineita oikein huolella, niin sitten taas jaksaa olla hienosti ja ilmeettömästi ”oma itsensä”.
Kannattaa käydä ehdottomasti katsomassa todellista naisen elämää, sillä se on juuri sellaista, kuin näyttelijät ovat sen näyttämölle omine tarinoineen ja Pilvi Hongan ohjauksessa viimeisen päälle tuoneet.
Marjo Steffansson
