Äänekosken kaupunki juhlistaa tänäkin vuonna itsenäisyyspäivää perinteisellä juhlalla, joka tällä kertaa sijoittuu Konginkankaalle. Muutaman viime vuoden ajan juhlaa on vietetty vuorotellen eri paikoissa, viime vuonna Sumiaisissa. Ensi vuonna on taas toisen taajaman vuoro.
– Juhlan kulku menee niin, että aamulla kahdeksalta käydään sytyttämässä kynttilät sankarihaudoille ja kymmeneltä on jumalanpalvelus kirkossa. Sitten on kunnianosoitus sankarihaudoilla ja lopuksi mennään varsinaiseen juhlaan Konginkangas-saliin koululle, kertoo kulttuurijohtaja Matti Virtanen.
– Seppeleet lasketaan sankarihaudoille myös muissa taajamissa.
Jyväskylässä kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen on ollut pettynyt kaupungin toimintaan sen mahdollisesti luopuessa veteraanien hautaseppeleiden maksamisesta. Jyväskylän kaupunki on perinteisesti itsenäisyyspäivän aikaan kustantanut noin 50 euron hintaiset hautaseppeleet vuoden aikana kuolleille sotaveteraaneille.
Virtanen ei ole varma, onko Äänekoskella ostettu erikseen sotaveteraaneille seppeleitä.
– Jos on, niin ainakaan sen lopettamisesta ei ole keskusteltu. Meillä kaupunki kustantaa jokaiseen taajamaan yhden seppeleen ja lisäksi Äänekoskella lasketaan seppeleet sekä punaisten että valkoisten muistomerkeille.