ÄKS

Jaakosta on tehty kylmien vesien syntipukki – turhaan!

25.07.2015 21:17 (muokattu 25.07.2015 21:26)
Äänekoskelaislähtöinen Jaakko tuli kotikaupunkiinsa nauttimaan Keitelejazzista. Ja päätyi heittämään kiven Häränvirtaan.
Tilastollisesti tarkasteltuna Jaakko ei ole syypää Suomen järvivesien kylmenemiseen. Todennäköisesti Jaakot kärsivät kansanuskomuksen syyttävästä sormesta erityisen syyttä tänä vuonna.

 

Poikkeuksellisen kolean heinäkuun vesitilanteeseen vedoten Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijat ennakoivat järvivesien lämpenevän vielä elokuun aikana.

Jaakonpäivänä 25. heinäkuuta pintaveden lämpötila on Keski-Suomen järvissä tyypillisesti 19–21 astetta. Tänä vuonna tuosta jäädään paikoitellen jopa kolme astetta.

Ympäristökeskuksen tilastojen mukaan viimeisten 50 vuoden aikana viileimmät Jaakonpäivän vedet ovat kuitenkin olleet vielä selvästi tämänvuotisia vilpoisemmat. Useimmilla havaintopaikoilla ne osuvat vuosille 1958, 1968 ja 1977.

Tilastojen mukaan Jaakkoa innokkaammin järviä viilentävät valtakunnan tasolla muun muassa Toimit, Intot ja Päiviöt. Kaikki kesäkuun nimipäiväsankareita.

Äänekoskella kiven Häränvirtaan heittänyt Jaakko ei suostunut paljastamaan ÄKSälle, aikooko hän viilentää vai lämmittää uimavesiä. Mies itse uida polskuttelee ahkerasti, kesäisin luonnon järvissä ja talvisin avannossa.

– Tiedätkö muuten, mikä on suomalaisten negatiivinen sauna?

– Kun mies seisoo avannossa ja heittelee kiviä jäälle, Jaakko murjaisee ja nauraa äänekkäästi omalle vitsilleen.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy