Kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa puheen piti lukion rehtori Jaana Tani. Hän muistutti, että tänään on lupa puhua isänmaastamme, ja että saamme kiittää sotiemme veteraaneja, ja kuinka saamme juhlia rauhaa.
Kiitos isänmaasta kuuluu veteraaneille: teille, jotka taistelitte rintamalla, teille, jotka uurastitte kotirintamalla. Te uhrasitte kaiken, jotta meillä olisi mahdollisuus. Te myös jälleenrakensitte Suomen, avasitte tien menestykseen ja hyvinvointiin. On aika muistaa, Jaana Tani lausui ja jatkoi:
– Talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa palveli kaikkiaan noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. Vaikka Suomi säilytti itsenäisyytensä, sotien hinta oli kova. Menehtyneitä oli lähes 100 000, ja yhtä suuri joukko palasi kotiin pysyvästi vammautuneena.
Moskovan välirauhan ehtoihin kuuluivat isot sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle maa-alueitaan, ja luovutetuilta alueilta siirtyneet lähes puoli miljoonaa suomalaista oli nyt vailla kotia ja elantoa.
Asunnoista oli pulaa. Myös sotakorvausten maksaminen vaati työvoimaa. Sotainvalidien auttaminen takaisin työelämään oli sekä yksilön että yhteiskunnan etu.
Suomi oli muiden toisessa maailmansodassa hävinneiden maiden tapaan todettu Pariisin rauhansopimuksessa syylliseksi sotaan. 1980-luvulla, kun Neuvostoliitto alkoi uudistua ja idän ja lännen välinen kylmä sota lientyä, oli ilmapiiri viimein valmis avoimelle puheelle viime sodista ja niiden veteraaneista.
Meidän on aika muistaa ja aika kiittää. Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten. On tärkeä tietää ja muistaa, välittää viestiä eteenpäin. Silloin olemme vahvoja ja pystymme toimimaan oikein muuttuvassa maailmassa.
Tämän vuoden Kansallisen Veteraanipäivän teemana on Veteraanien perintö turvataan – yhdessä onnistumme. Kansallisen Veteraanipäivän juhlatoimikunnan jäsen professori Ilkka Virtanen sanoo, että tämän vuoden teeman sanoma on erityisen tärkeä nyt, kun veteraanisukupolvi on poistumassa lopullisesti keskuudestamme ja veteraanien järjestötoimintaa ollaan siirtämässä jälkipolvien tekemän perinnetyön suuntaan. Tämän vuoden teemassa veteraanien perintö sitoudutaan turvaamaan. Siinä myös onnistutaan, kun se tehdään veteraanien oppien mukaisesti – yhdessä.
Meillä täällä Keski-Suomessa perustettiin Tammenlehvän perinneyhdistys veteraanipäivänä viime vuonna. Äänekosken yhdistyksen veteraanit, puolisot ja lesket siirtyvät automaattisesti kunniajäseninä Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistykseen.
Äänekosken Perinnetoimikunta yhteistyössä Äänekosken kaupungin ja seurakunnan kanssa on mm. lupautunut huolehtimaan äänekoskelaisista sotiemme veteraaneista, puolisoista ja leskistä, tukemaan heidän kuntoutustaan sekä kotona asumistaan heidän viimeiseen iltahuutoonsa saakka. Luomme kummiverkostoa kotona asuville veteraaneille ja heidän puolisoilleen, säilytämme ja siirrämme sotilas- ja kotirintamaperinnettä seuraaville sukupolville, edistämme maanpuolustushenkeä Äänekoskella. Huolehdimme sotiemme muistomerkeistä, koordinoimme vuosipäiviä ja seppelten laskuja, vaalimme veteraaniperinteitä.
Me turvaamme veteraanien perintöä, ja yhdessä me täällä Äänekoskella onnistumme.
Suomi selvisi valtavista sotaponnisteluista, maksoi kaikki sotakorvauksensa ja onnistui niiden jälkeen lunastamaan paikkansa hyvinvointivaltiona. Olemme demokratia, jonka kansalaiset ovat tasavertaisia. Koulutus on ilmaista ja tarjolla kaikille. Sairaista ja heikommin toimeentulevista huolehditaan.
Olemme kansainvälisten mittareiden mukaan lähes maailman onnellisin kansa. Miksi välillä kuitenkin tuntuu siltä, että arvomme ovat hukassa. Miten on mahdollista, että Suomessa paljastuukin vakavia puutteita vanhustenhoidossa. Miten on mahdollista, että Suomessa lapset ja nuoret voivat pahoin. Miten on mahdollista, että saatuamme vapauden ja mahdollisuuden, emme haluakaan auttaa muita.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, säälimätön taistelu Palestiinan ja Israelin välillä. Järeät aseet moukaroivat isänmaita murskaksi. Pienen ihmisen on paettava raunioista. Tämän ajan kansainvaellukset ovat tuoneet turvapaikanhakijoita Suomeenkin.
Suomi on vastaanottanut esimerkillisesti tänne paenneita ukrainalaisia. Olemme ottaneet luoksemme myös kiintiöpakolaisia – kiitos siitä Äänekosken kaupunki.
Äänekosken lukiossa opiskelee ukrainalaisia. Tiloissamme toimii myös aikuisten perusopetuksen ryhmä. Siellä on mm. Syyriasta paenneita nuoria opiskelemassa suomalaista perusopetuksen päättötodistusta. Me luemme lehdestä, kuinka Venäjä on yön aikana pommittanut ukrainalaisia koteja murskaksi tai kuinka viimeisimmässä Aleppon taistelussa kuoli satoja ihmisiä. Nuo nuoret tulevat aamulla kouluun allapäin, pää painuksissa ja itkuisin silmin kertovat, kuinka juuri heidän sukulaisiaan on yön taisteluissa kuollut. Sota ja hävitys on kaukana ja kuitenkin niin lähellä.
Suomi liittyi Natoon, jotta olisimme vahvempia. Itäraja on toistaiseksi suljettu. Käymme keskustelua maamiinoista. Itämerellä on jatkuvaa häirintää, ja sähköisiin järjestelmiimme tehdään toistuvia hyökkäyksiä. Sota ja tappaminen on täysin tuomittavaa, mutta itsenäisyyttä ja demokratiaa on voitava puolustaa. Toisen omaa ei saa ottaa.
Tulevaisuus vaikuttaa kuitenkin epävarmalta. Me olemme yhdessä Baltian maiden kanssa osa vanhaa etupiirijakoa. Meillä on toki Naton tuki, mutta riittääkö se. Ukrainallakin on länsimaiden tuki, mutta Venäjä jyrää entistä vahvemmin.
Kun Yhdysvaltain presidentiksi nousee Donald Trump, on hänen Ukraina-rauhansa joka tapauksessa periksi antamista väärin toimineelle Venäjälle. Oikeastiko Nato riittää meille?
Meidän on itse rakennettava oma puolustuksemme. En tarkoita pelkkää aseellista varustautumista, vaan ennen kaikkea yhteisen hengen luomista. Kansan pitää olla yhtenäinen, päämäärän pitää olla yhteinen. Tarvitsemme keskinäistä kunnioitusta, yhteistä tahtoa.
Demokratia, yhteinen henki, alkaa rapautua salakavalasti sisältä päin. On perin kummallista, että demokraattisesti valitut kansanedustajamme eivät yhdessä juhlistakaan itsenäistä Suomea. Voisi ajatella, että kyseessä on paitsi virkatehtävä niin ennen kaikkea kunniatehtävä.
Kun olemme hajallaan, eripuraisia, on tänne helpompi hyökätä. Kaikki keskinäinen kahinointi vie meitä lähemmäksi vihollista.
Toivon sydämestäni, että me löydämme yhteisen tahdon, talvisodan hengen, suomalaisen sisun. Toivon sydämestäni, että maailma löytää jälleen presidentti Niinistön kaipaaman Ety-kokouksen Helsingin hengen.
Äänekoskelainen edesmennyt veteraani Eino Pajunen vieraili usein lukiomme historian tunneilla. Hän kertoi nuorille kuulijoilleen, että rintamalla jokainen pelkäsi. Ja että siinä ei ole mitään hävettävää. Pidä itsestäsi huolta, älä töni toisia ja tiukan paikan tullen pidä aina kaveri lähellä. Se toimi sodassa ja toimii arkipäiväisessä elämässäkin.
Vihapuhetta ei pidä sallia, ja toista ihmistä pitää kunnioittaa. On tärkeää, että emme piiloudu tänne Impivaaraamme. Maailma on yhteinen, Eurooppa on yhteinen. Meitä jokaista tarvitaan yhteiseen työhön. Laatimalla yhdessä sovitut pelisäännöt ja noudattamalla myös niitä on mahdollista elää rinnakkain ja rauhassa. Eikö se ole ihmisyydessä tärkeintä?
Näinä aikoina tarvitaan toivoa. Tarvitaan edelläkävijöitä, raivaajia, hyvän puolesta toimijoita. Toivo elää meissä kaikissa, usko paremmasta huomisesta.
Meidät on annettu toinen toisillemme, täyttämään ihmisen tehtävää. Minä uskon, että se Suomi, jonka te, arvoisat veteraanit, olette meille taistelleet ja rakentaneet, kohtelee kaikkia ihmisiä tasavertaisina. Ihmisen tehtävä on antaa apua tarvitsevalle. Ketään ei jätetä.
Taistelukentillä ollut runoilija Yrjö Jylhä kuvaa Pyhä Yö -runossaan joulua rintamalla, mukailee jouluevankeliumia mutta ennen kaikkea kertoo Suomen tilanteesta taistelussa suurta vihollista vastaan.
Oli muuan Jooseppi Kirvesmies,
oli siellä missä me muutkin;
jäi hältä vaimo ja kotilies,
jo vieri viikot ja kuutkin.
Hän harvoin kirjoitti Marjalleen
ja harvoin kirjeitä saikin,
mut jouluaaton kun ehtooseen
tuli säästi joukkomme harvenneen,
niin kuulla saimme me kaikin:
On poika syntynyt Joosepille
ja Marjatalle ja Marjatalle!
Se syntyi mustimman orren alle,
on tuskin peitettä sille. –
Me kaikki hengessä polvistuimme
ja lapsen vierelle kumarruimme
ja siunauksemme luimme.
Ja monta paimenta parrakasta
lumessa valvoi ja vartioi,
ja vartioi sitä pientä lasta
petojen saaliiksi joutumasta –
maa, taivas kiitosta soi.
Ja Suomen korpien yllä hohti
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä kohti,
ja meidät kaikki se kotiin johti,
se tähti suurempi muita.
– Kiitos, että suojelitte sitä pientä lasta. Kiitos, että suojelitte Suomea. Kiitos isänmaasta ja kiitos mahdollisuudesta. On meidän vuoromme rakentaa Suomea ja maailmaa sellaiseksi, jossa jokainen voi elää ihmisarvoista elämää. Pidetään huolta lähimmäisestä lähellä ja kaukana. Ketään ei jätetä, Jaana Tani muistutti.
Jaana Tani on Äänekoskelle kullanarvoinen. Taas upea puhe!