ÄKS

Jampe Lehtosen muistostipendi kiersi kotikonnuille – 500 euroa HoNsUn Alabatou Sanelle

01.06.2021 17:18
Muistostipendin luovutustilaisuuteen toi pitkän linjan koripallovaikuttaja Heikki Parkatti (vas.). Keskellä Alabatou Sane ja oikealla HoNsUssa pitkään koripallovalmentajana toiminut Jari Laine.

Koripallon parissa elämäntyönsä tehneen Jarmo Lehtosen muistostipendi on luovutettu jyväskyläläisen HoNsUn Alabatou Sanelle. Kannustuspalkinto on suuruudeltaan 500 euroa.

Kolmannen kerran jaettu stipendi kiersi nyt siis ensimmäistä kertaa Jarmo Lehtosen (1961–2017) kotikonnuille Keski-Suomeen. Lehtonen syntyi Äänekoskella ja edusti koko peliuransa ajan Huimaa. Työuransa ajan hän asui Jyväskylässä.

Aiemmin stipendi on myönnetty vuonna 2019 Brunel Madzoulle (Tampereen Pyrintö) ja vuonna 2019 Tom Gumalle (KTP).

Sane oli päättyneellä, koronan vuoksi torsoksi jääneellä kaudella HoNsUn 16-vuotiaiden joukkueen jäsen. Joukkue aloitti syksyllä ikäluokkansa SM-sarjan ja voitti kaikki kolme peliään ennen kuin kausi piti jo marraskuussa keskeyttää.

Valintaperusteiden mukaan ”Batou” on toiset huomioon ottava kaikkien kaveri, joka on muuttanut Jyväskylään yksin ja ottanut vastuuta elämästään.

– Batou on ottanut ison loikan niin koripalloilijana kuin muussakin elämässään. Hänen kouluarvosanansa ovat parantuneet, ja hän on puhkeamassa kukkaan myös koripalloilijana, valitsijat kuvaavat nuorukaista.

– Lisäksi Batou on aina valmis auttamaan seuraansa. Hän on osallistunut toimintaan muun muassa koriskoulun ohjaajana.

Joukkueessaan Sane pelaa laiturin roolissa.

Stipendin Sanelle luovutti HoNsUn pitkäaikainen juniorivalmentaja Jari Laine. 

Jarmo ”Jampe” Lehtonen (1961–2017) oli nuorena maan parhaita koripalloilijoita. Hän pelasi mittavan uran SM-sarjaa myöten. Peliuransa jälkeen hän toimi muun muassa miesten maajoukkueen apuvalmentajana. Työurastaan pääosan hän työskenteli Koripalloliitossa muun muassa aluepäällikön ja kouluttajan tehtävissä.

Keräyksen Lehtosen muistoksi käynnisti Äänekosken Sarjakuvaseura. Keräystoimikuntaa maanantaisessa luovutustilaisuudessa edustivat Heikki Parkatti ja Ilkka Hyppönen.

Jarmo Lehtosen muistostipendin saajat:

2019: Brunel Madzou, Tampereen Pyrintö

2020: Tom Guma, KTP

2021: Alabatou Sane, HoNsU

 

 

Vastaa

  1. Bullriver sanoo:

    Jampen liian aikainen kuolema oli traaginen. Hänellä oli paljon ystäviä. Myös niitä jotka eivät päässeet mukaan Stipendi-keräykseen. Se taisi olla vähän sisäpiirin juttu. Harmi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy